Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Kansainvälisen osaajan pehmeä lasku suomalaiseen työelämään

Qt:n Senior HR Manager Krista Selander
Kuva: Harri Tarvainen

Kansainväliset rekrytoinnit ovat isoja investointeja niin työnantajalle kuin Suomeen saapuvalle työntekijällekin. Ohjelmistoyhtiö The Qt Companyssa osaajat toivotetaan tervetulleiksi Oulun yliopiston Soft Landings -koulutuksilla, jotka helpottavat totuttautumista uuteen elämään.

The Qt Company on tehnyt niin kuin moni muukin suomalaisyritys: kääntänyt katseensa ulkomaille. Syynä on työmarkkinoitamme vaivaava osaajapula. Keskuskauppakamarin kyselytutkimuksen mukaan 73 % yrityksistä kokee osaajapulan vaikeuttavan liiketoiminnan kasvua ja kehittämistä (Osaavan työvoiman saatavuus, 2022).

Qt on houkutellut ohjelmistokehittäjiä Oulun tuotekehitysyksikköönsä Aasiaa ja Etelä-Amerikkaa myöten. IT-alan osaajien sopeutumista on vauhditettu ulkopuolisen kumppanin avulla.

”Saapuminen uuteen maahan on iso muutos ihmiselle itselleen sekä hänen perheelleen. Perehdyttäminen suomalaiseen työelämään, yhteiskuntaan ja kulttuuriin on laaja kokonaisuus, jossa Oulun yliopiston osaaminen on ollut tärkeässä asemassa”, Qt:n Senior HR Manager Krista Selander sanoo.

Qt hyödyntää Oulun yliopiston Soft Landings -koulutuksia osana perehdytysprosessiaan. Ympäri Suomen tarjolla olevat koulutukset auttavat varmistamaan kansainvälisten rekrytointien kannattavuutta antamalla tulijoille tarvittavan tiedon ja tuen heti ensiaskelista alkaen.

Kokonaisvaltaista tukea tasapainoiseen arkeen

Soft Landings yhdistää vahvan teoriaosaamisen käytännönläheisiin tietosisältöihin. Lähi- tai hybridikoulutuksena järjestettävä kokonaisuus on perusmuodossaan kaksiosainen. Elämä Suomessa tarjoaa kattavan tietopaketin Suomesta. Toinen osio, Suomalainen työelämä, keskittyy työelämämme erityispiirteisiin.

Tulijoita mietityttävät erityisesti työkulttuurierot. Kotimaassa työpäivät voivat olla pitkiä ja vapaa-aikaakin vietetään työkavereiden kesken, kun taas Suomessa kiiruhdetaan kotiin verraten aikaisin.

kuva
Oulun yliopiston asiakkuuspäällikkö Monika Luukkonen.

”Tarjoamme myös paikallistietoutta sekä yksilöllistä tukea esimerkiksi perhe-elämään ja terveyspalveluihin liittyviin kysymyksiin. Osa kouluttajistamme on itsekin maahanmuuttajia ja ymmärtävät siksi tulijoita omakohtaisesti. Vaikeitakaan aiheita ei kaihdeta”, kertoo Oulun yliopiston asiakkuuspäällikkö Monika Luukkonen.

Avointen ryhmien lisäksi saatavilla on

esihenkilötyöpajoja,

kv-tiimien toimintaa tukevia koulutuksia sekä muita räätälöityjä kokonaisuuksia, jotka voidaan järjestää missä päin Suomea tahansa.

”Monikulttuurisen työyhteisön rakentamiseen liittyy tiettyjä erityispiirteitä, jotka organisaation on syytä huomioida. Ulkomaalainen työntekijä tarvitsee esimerkiksi erityistä tukea varsinkin työsuhteen alkuvaiheessa”, Luukkonen toteaa.

kuva
Kuva: Harri Tarvainen

Ei se kylmyys, vaan se pimeys

Qt:ssa perehdytyskokonaisuuteen kuuluu myös Oulun yliopiston suomen kielen kursseja. Soft Landings –koulutukset ovat olleet pidettyjä, ja erityistä kiitosta keräävät ammattimaiset kouluttajat sekä lämmin, henkilökohtainen ote.

”Investointi on pieni suhteessa saamaamme hyötyyn. Kaikkiin kysymyksiin löytyy aina vastaus, ja koulutukset ovat muutenkin helpottaneet työntekijöidemme asettautumista Suomeen. Pohjoisen pimeys tosin vaatii kuulemma totuttelemista”, Selander naurahtaa.

Haastattelun jälkeen häntä odottaa avantouintireissu kollegoiden kanssa, ja yksi ulkomaalaisvahvistuksistakin on uskaltautunut mukaan.

Sopeutuminen on selkeästi hyvällä mallilla.

Lisätietoja Oulun yliopiston Soft Landings – koulutuksista vuonna 2023.

Teksti: Vanessa Törnblom

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Oikeanlaista osaamista vahvistamalla menestykseen

Osaamistarpeita ennakoimalla kilpailukykyä voidaan ylläpitää joustavasti. Osaajapulaa voidaan helpottaa yrityksen tarpeiden mukaisesti räätälöidyillä koulutuksilla. Jatkuvan oppimisen uudistus vastaa työelämän muutoksiin Työelämässä

Kolmikymppinen mies, luontainen johtaja?

Kirjoittaja: Ilona Korhonen ”Olet paras esihenkilö, joka minulla on koskaan ollut, aina positiivinen mutta riittävän jämäkkä”. Näin kirjoitti yksi työkavereistani minulle

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Henkilöstöpalvelualan muutosten vuosi

– oppeja, kurssinmuutoksia ja tulevaisuudennäkymiä Vuosi 2020 mullisti työelämän pysyvästi. Koronapandemia on jättänyt jälkensä myös henkilöstöpalvelualaan, joka elää nyt vahvaa muutosvaihetta.

Monikanavaisuus kuuluu moderniin rekrytointiin

Kun kilpailu osaajista kovenee, ratkaisuja etsitään niin kohdennetusta monikanavaisesta rekrytointimarkkinoinnista kuin selkeästä viestinnästä. Johtaja tuskailee avoimeen paikkaan tulleen hakemusmäärän kanssa. Vaikka