Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Sini Juuti
KUVA: MIKKO MÄNTYNIEMI

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen
mukaan johtamiskoulutuksessa painotetaan yhä perinteistä, strategiaan ja talouteen keskittyvää näkökulmaa – ja itse oppiminen tapahtuu ”vanhaan malliin” sangen luokkahuone- ja kurssimuotoisesti.

Maaliskuussa 2021 väitellyt
Sini Juuti tarkasteli väitöskirjassaan
suomalaista johtamiskoulutusta
sekä sen tarjoamaa
johtajamallia nyt ja tulevaisuudessa.
Juutin mukaan
esihenkilörooli omaksutaan pitkälti
koulutuksen kautta, joten sillä on merkitystä,
millaista kuvaa johtajuudesta oppilaitoksessa
tai koulutusinstituutiossa tarjotaan
johtotehtävissä jo oleville tai niihin
hakeutuville henkilöille.

”Minulla ei ollut mitään varsinaista
ennakko-oletusta koulutuksen
suhteen, mutta kyllä se jonkin verran
yllätti, miten luokkahuonevetoista ja
perinteistä koulutus oli useimmissa paikoissa”,
kertoo
Juuti.

Yksikään tutkimuksessa mukana olleista koulutuslaitoksista
ei myöskään ollut siirtänyt johtamiskoulutusta työpaikalle, työn
ohessa tehtäväksi toiminnaksi.

Innovaattorit vähissä

Juuti tarkasteli tutkimuksessaan 25 koulutuslaitosta haastattelemalla
näissä työskenteleviä johtajia tai johtavia asiantuntijoita.
Tutkimuksessa mukana olleista koulutuslaitoksista kahdeksan
oli yliopistojen johtamiskoulutusyksiköitä ja 17 muita
yksityisiä tai julkisia koulutusorganisaatioita.

Parinkymmenen koulutusorganisaation joukkoon mahtuu
toki myös innovaattoreita ja pioneereja. ”Jotkut koulutuslaitoksista
hyödynsivät uudenlaisia koulutustapoja, kuten simulaatiota,
coachingia ja mentorointia”, kertoo Juuti.

Juutin väitöksestä selviää, että ylimpään johtoon kuuluville
ja sinne hakeutuville henkilöille tarjottiin pitkälti strategiseen
johtamiseen ja talouteen liittyviä teemoja, ja ihmisten johtaminen
oli sivutuote. Sen sijaan lähi- ja keskijohdon koulutus painottui
ihmisten johtamiseen.

”Tämä havainto yllätti jonkin verran, koska on selvää, että
ihmisten kanssa työtä tehdään ja viime kädessä ihmiset myös
tekevät sen työn. Ihmisten johtamiseen keskittyminen olisi tärkeää
myös yritysten johdolle”, Juuti toteaa ja huomauttaa, että
ihmisten johtamisesta oli kyllä tarjolla koulutusta myös ylimmälle
johdolle, mutta siihen harvemmin tartuttiin.

Iso kuva hukassa?

Väitöskirjatutkijan mukaan tulosten kriittinen tarkastelu osoittaa,
että johtamiskoulutuksen taustalla ei ole selkeää kuvaa
johtamisesta.

”Johtamisen kehittäminen voikin itse asiassa olla lähinnä
organisaatiossa omaksuttujen johtamistapojen vahvistamista
edelleen. Ylimmän johdon vanhat näkökulmat vahvistuvat sen
sijaan, että ihmisjohtaminen aidosti kehittyisi”, Juuti pohtii.

Millainen on sitten johtamiskoulutuksen tulevaisuus Suomessa?
– Tutkimuksessa haastatellut johtamiskoulutuslaitosten
edustajat puhuivat selkeästi vähemmän tulevaisuuden näkymistä
kuin nykyisestä toiminnasta. Juutin mukaan tässä voi olla
takana se, että omia tulevaisuudensuunnitelmia ei haluta paljastaa
– tai sitten niitä ei vain sanottavasti ole.

”Suurin osa toimijoista totesi, että samantyyppistä koulutusta
tullaan järjestämään jatkossakin.”

Tulevaisuudenkuvia pohtiessaan monet haastatellut kuitenkin
arvioivat, että heidän edustamassaan koulutuksessa lisätään
tulevaisuudessa uuden tekniikan käyttämistä sekä humanististen
johtamisnäkemysten soveltamista.

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuva: Mikko Mäntyniemi

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon,

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden

Moka on lahja

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä niitä

Ei saa dropata tunnelmaa

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut ilmapiirin

Pomminpurkajan maanantai

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua? HR

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva