Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Ihmisläheisen työelämän palkitsemisgaala

Uusi ihmisläheisen työelämän esiin nostava kilpailu HumanPower23 järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Kyseessä on tärkeä ja
merkityksellinen ihmisläheisen organisaatiokulttuurin
kohtaamispaikka ja palkitsemistilaisuus.

Etsimme
Suomen ihmisläheisintä työyhteisöä, johtajaa,
esihenkilöä sekä työelämätekoa.

HumanPower23

Kilpailun tavoitteena on tehdä ihmisläheisestä
organisaatiokulttuurista ja johtamisesta tavoiteltava ja
strategisesti merkittävä asia.

Kilpailun avulla nostetaan
valokeilaan ihmisläheiset esimerkit kaikkien toimijoiden
inspiraatioksi.

Hyvät esimerkit kehittävät työelämää
askel kerrallaan.

HumanPowerissa ei etsitä täydellisiä ihmisiä tai organisaatioita,
vaan inhimillisiä ja ihmisläheisiä, joissa ihmiset saavat
olla omana itsenään, kasvaa ja kehittyä. Ihmisläheinen toiminta ei ole kaiken sallivaa ”pehmoilua”, vaan ihmisen mahdollisuuksiin
uskovaa ja hyvinvointia tukevaa.

Kilpailu huipentuu ihmisläheisen työelämän
palkitsemisgaalaan 16.11. Helsingissä.

Kilpailussa on neljä kategoriaa: Ihmisläheisin työyhteisö,
johtaja, esihenkilö ja työelämäteko.

Voittajat päättää riippumaton palkitsemisraati.

Tapahtumaan on vielä pieni määrä lippuja osoitteessa: humanpower23.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Tehostamisen tarpeessa

Työhyvinvointi on aina ollut organisaatioiden keskeinen voimavara, mutta nykyään sen merkitys korostuu entisestään. Teknologian nopea kehitys ja työkulttuurin muutokset ovat tuoneet

Työelämän Skylla ja Kharydis

Kun koronasta selvittiin, niin seuraava konttorien vitsaus on – tylsyys? Työterveyslaitoksen ja Emlyon Business Schoolin tutkimuksen mukaan työssä tylsistyminen voi aiheuttaa

Än-yy-tee- nyt! Pysähdy!

Kirjoittaja: Ella Karvinen Seuraa arvoitus: mikä edistää työnantajamielikuvaa, maksaa itsensä takaisin ja tuottaa uusia oivalluksia, mutta on samalla merkittävä keino kantaa

Hybridien planeetta

Etätyö mullisti kaiken – vai mullistiko? – Esimerkiksi Työterveyslaitoksen Hybridityö, etätyö ja läsnätyö (HELP) -projekti tutki työn tuottavuutta ja työhyvinvointia monipaikkaisessa

Stailaamisen edelläkävijäksi sattumalta

Sisustusalan yrittäjän arki täyttyy mukaansatempaavista projekteista Televisiosta tuttu sisustussuunnittelija Niina Ahonen on ollut lapsesta saakka kiinnostunut sisustuksesta. Sisustusalan yrittäjäksi ja stailaamisen

Älä valita, vaikuta

Kirjoittaja: Marja-Liisa Manka Iso ruuvi kiristää kaikkia työntekijöitä: työuupumuksen riskiryhmään kuuluu noin joka neljäs Työterveyslaitoksen seurantatutkimukseen vastanneesta. Siis 625 000:tta työntekijää,

Jokainen työtapaturma on liikaa

Työtapaturmia on vaikea kitkeä kokonaan pois. Esimerkiksi viime vuonna sattui yhteensä 114 600 palkansaajien työtapaturmaa, joista 92 000 oli työpaikkatapaturmia ja

Kun DI kohtaa D&I:n

Kun puhumme yrityskulttuurista, niin mistä me tarkalleen ottaen puhumme? Yrityskulttuuri on sekava soppa arvoja, uskomuksia, käsityksiä ja käytäntöjä. Harva saa siitä

Astronautit etätöissä

David Bowien klassikkobiisissä Space Oddity lennonjohto viestii avaruuden halki kiitävän astronautin kanssa. Lukua täytyy pitää monen sortin teknisestä aspektista ja myös

Varhaisen vastuullisuuden malli

Vastuullisuus on valttia liiketoiminnassa – mutta ihan uusi asia Suomessa se ei ole. Jo yli sata vuotta sitten valveutuneet teollisuussuvut tarjosivat

Palautumisen paikka

Koronapandemian yhä vain pitkittyessä tarvitaan kaikki keinot käyttöön, jotta väki pysyy työkykyisenä – ja edes jotenkin järjissään. Työterveyslaitoksen toteuttama Mielenterveyden tuen

Kestikö pää koronakurimuksen?

Kun korona viimein hiipuu takavasemmalle, suomalaisilla työpaikoilla tarvitaan uudenlaista työkyvyn johtamista. Etätyö asettaa omat haasteensa esihenkilöille, koska monessa organisaatiossa pitkäksi venähtänyt

Pullon henki karkuteillä

Korona-aika on opettanut meille ihmisyyden perusasioita: ilman yhteisöllisyyttä ja luottamusta toisiin ihmisiin on vaikea saada mitään aikaan. Ihmisten hyvinvointi nousi huolenaiheeksi

Serendipiteetin seireeninkutsu

Tunnetko jo serendipiteetin? – Jos et, ei se mitään. Ymmärrys serendipisyydestä ei ole levinnyt vielä laajasti Suomessa, vaikka se on olennainen

Koronakumipallot

Korona väistyy, mutta tuskastuttavan hitaasti. Kotikonttorien sankarit ovat huomanneet, että urheista tilapäisfikseistä (”kyllä yhden viikon Teamsit nyt saunan lauteilta hoituu”) ei