Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Hyödynnä oppimisen mahdollisuudet

Älä tuhlaa yrityksesi resursseja

Mielikuvissa henkilöstö- ja palkkahallinto monesti nähdään edelleen harmaana toimialana, joka on täynnä manuaalisia työvaiheita. Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta, sillä alan asiantuntijat tarvitsevat työtä tehdessään muun muassa erinomaiset tietotekniset- ja viestintätaidot sekä laajaa osaamista eri työehtosopimuksista ja laista. Tämän lisäksi alan osaajat ovat ammattilaisia oman työn johtamisessa ja organisoinnissa. Uusia opittavia asioita löytyy jokaisesta työpäivästä, joka vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Työympäristön muutoksen myötä myös oppimisen mahdollisuudet muuttuvat.

Tekoäly on osa tulevaisuuden taloushallintoa

Tekoäly on jo nyt täällä ja on tärkeää tunnistaa ja oppia tekoälyn
tarjoavat mahdollisuudet. YritysAkatemian kouluttajan
Jani Teeriojan mukaan tekoälyllä on lukuisia käyttökohteita
myös palkka- ja henkilöstöhallinnossa.

”Generatiivisen tekoälyn mahdolliset käyttökohteet liittyvät
esimerkiksi kohdistettuun viestintään, koulutukseen, opetukseen
sekä kysymyksiin vastaaviin chattibotteihin. Lisäksi generatiivisen
tekoälyn data-analyysiin liittyviä ominaisuuksia voidaan
käyttää tehostamaan raportointi- ja analyysityötä”, Teerioja
kertoo.


Kuva: Pixabay

Tekoälyn käytön aloitus lähtee perusteista

Tekoälyyn liittyvä muutos ja kehitys on suurta, joten on tärkeää
pysyä kehityksessä mukana. Tekoäly mahdollistaa uudenlaiset palvelut, jotka pystyvät tuottamaan meille tarkemmin kohdennettua
tietoa oikeassa ajassa ja muodossa, jolloin aikaa
säästyy muuhun kuin tiedon etsintään tai viestintään. Tekoälyn
hyödyntämisen omassa työssä oppii parhaiten käytännön esimerkkien
tutustumisella ja siihen erilaiset kurssit ovat erinomainen
väline.

”Tekoälyyn
liittyvä muutos
ja kehitys on suurta.

Yksi esimerkki on Microsoft 365 tuotteet, jossa voidaan
hyödyntää Microsoft Copilot tekoälyä. Voit esimerkiksi kirjoittaa
palaverimuistion nopeammin Wordilla tai saada tietoon
nopeasti kohdat mitä palaverissa päätettiin, johon et ehtinyt
osallistua.

”Suurimmat hyödyt tulevat uusista, innovatiivisista tavoista
toimia, joiden avulla prosessit ja työn kulut muuttuvat organisaatiossa
ja tuovat lisäarvoa asiakkaille”, Teerioja korostaa.

Janin nostot YritysAkatemian koulutuksista aloittelijoille:

– Generatiivisen tekoälyn perusteet
– ChatGPT tehokäyttö
– Tiedon ja ymmärryksen hakeminen tekoälyn avulla
– Microsoft Copilot tekoälyn perusteet


KUVA: TALOUSHALLINTOLIITTO

Verkkoympäristö mahdollistaa
joustavan oppimisen

Työ taloushallinnon alalla on hektistä, minkä takia Taloushallintoliiton
osaamispäällikkö Anne Åkerberg pitää tärkeänä,
että käytössä on joustavia oppimisen malleja. Taloushallinnon
verkko-oppimisympäristön sisällöt ovat saatavilla aina sijainnista
riippumatta, ja niitä voi suorittaa omassa tahdissa. Verkossa
tapahtuva opiskelu on myös kustannustehokasta.

Verkko-oppimisympäristön lisäksi asiantuntijat voivat kehittää
osaamistaan Tilisanomat-lehden ja TilisanomatLIVE-webinaarien
avulla. Kaikki nämä koostuvat talous- ja palkkahallinnon
substanssisisällöistä, jotka on jaoteltu osaamistason ja eri
kategorioiden mukaan. Osaamispolun avulla käyttäjät löytävät
helposti itselleen relevantit sisällöt.

Åkerberg muistuttaa myös kouluttautumisen suunnitelmallisuuden
ja tavoitteellisuuden tärkeydestä.

”Koulutussuunnitelmatyökalumme tukee yksilöllisiä kehityskeskusteluja.
Oppimisen edistymisen seuranta ja mittaaminen
on myös helppoa, sillä esihenkilöllä on mahdollisuus seurata
työntekijöiden kouluttautumista. Tämä antaa organisaatiolle arvokasta tietoa oppimisen tehokkuudesta ja osaamisen kehittymisestä
ja mahdollistaa tarvittaessa korjaavien toimenpiteiden
nopean toteuttamisen.”

”Osaamispolun avulla
käyttäjät löytävät
helposti itselleen relevantit
sisällöt.


KUVA: GALLANT

Jatkuvan oppisen merkitys työelämässä

Työterveyslaitoksen vuonna 2023 julkaiseman tutkimuskatsauksen
mukaan elämme suurinta työelämän muutosta vuosikymmeniin.
Digitalisaatio ja lisääntyvä regulaatio lisäävät
painetta luoda prosesseja, jotka mahdollistavat uuden tiedon
nopean omaksumisen ja soveltamisen työpaikalla. Hr- ja palkkahallinnon
ammattilaisen on pystyttävä jatkuvasti kouluttamaan
itseään muun muassa lainsäädännön ja työehtosopimusmuutosten
osalta. Työntekijöiden kyky ottaa haltuun uusi sääntely,
eri teknologiat ja työtavat ovat avainasemassa organisaation
menestykselle. Åkerbergin mukaan työhyvinvoinnin merkitystä
ei kannata unohtaa.

”Hyvinvoiva työntekijä pystyy paremmin omaksumaan
uutta tietoa ja soveltamaan sitä käytäntöön, mikä edistää
organisaation tavoitteiden saavuttamista.”

Annen vinkit verkkokoulutussisällöistä henkilöstö- ja
palkkahallinnon alalla työskenteleville:

– Lahjat ja juhlat ennakkoperinnässä
– Matkakustannusten korvausten erityiskysymykset
– PHT-valmennus

Työpaikan sisäinen oppiminen tukee
muuta liiketoimintaa

Monipuolisten ulkoisten koulutusmahdollisuuksien lisäksi suurin
voimavara työntekijöiden innostamiseen kouluttautumisen suhteen
löytyy omalta työpaikalta. Talouden asiantuntijatalo Gallantilla
pidetään tärkeänä, että työpaikka tarjoaa monipuolista
tukea oppimiseen, joka auttaa työntekijöitä pysymään
ajan tasalla muuttuvassa työympäristössä. Head of Gallant
Academyn Salla Ylisen mielestä osaamisen keskiössä on
henkilökohtaisten ominaisuuksien ja vahvuuksien vahvistaminen
ja kehittäminen.

”Valmentavan johtamisotteen lisäksi tuemme osaamista erilaisien
koulutusohjelmien avulla, ja tarjoamme mahdollisuuksia
eri seminaareihin ja kursseihin, jotka liittyvät erityisesti
ammatilliseen kehitykseen”, kertoo Ylinen.

Yksi tärkeä osa-alue sisäistä oppimista on mentorointi. Sen
avulla pystytään paremmin jakamaan tietoa uusille tiimiläisille,
sekä tarjoamaan yksilöllistä tukea ja ohjausta. Jatkuvaa
oppimista tukee myös työnkierto, säännöllinen palautteenanto
ja erilaiset projektit.

”Kannustamme ja tuemme tiimiläisiä ottamaan vastuuta
omasta oppimisestaan ja kehityksestä. Näillä eri lähestymistapojen
yhdistelmillä ja jatkuvalla sitouttamisella edistämme
organisaation menestystä ja luomme innostavaa työympäristöä,
jossa jokainen voi kukoistaa omilla vahvuuksillaan”,
havainnollistaa Ylinen.

”Yksi tärkeä
osa-alue
sisäistä oppimista on
mentorointi.

Opiskelijat tarjoavat tuoreita
näkökulmia oppimiseen

Gallantin oman trainee-ohjelman kautta opiskelijat saavat
monipuolista alan koulutusta ja käytännön kokemusta taloushallintoalan
tehtävistä ja toimialasta. Tavoitteena on oppia
työtä tekemällä pääsuuntautumisen mukaan, unohtamatta
kuitenkaan akateemista opiskelua: harjoitustehtäviä, itsenäistä
opiskelua, tiedonhankintaa ja asiakaspalvelutilanteita.
Trainee-
ohjelmaa tuetaan mentoroinnilla.

Vastavalmistuneet tarjoavat tuoreita näkökulmia ja innovaatioita
myös oppimisen suhteen.

”Opiskelijat ovat kasvaneet digitaalisen teknologian keskellä
ja ovat taitavia työkalujen, ohjelmistojen ja sosiaalisen
median alustojen käytössä. Tärkeää on luoda avoin ja yhteistyöhön
perustuva ilmapiiri, jossa eri-ikäiset ja eri taustaiset
työntekijät voivat oppia toisiltaan ja tukea toistensa kasvua ja
kehitystä”, pohtii Ylinen.

Nykyajan työelämän oppimisen mahdollisuuksien kirjo on
laaja. Yrityksillä on iso työ löytää juuri heidän työntekijöilleen
sopivat ja innostavat tavat oppia jatkuvasti muuttuvassa työympäristössä.
Vaillinaiset ratkaisut tuhlaavat yritysten resursseja
ja heikentävät kannattavuutta.

Teksti: Maria Koskenmaa

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Osaamisvaje vai osaamisvaranto?

Työpaikoilla on jatkuvia ongelmia, koska yritykset eivät löydä osaavaa työvoimaa edes nykyisten haasteiden selättämiseen – saati sitten tulevien. Mikä neuvoksi? Toimitusjohtaja

Sari Ilo on Vuoden Coach 2021

Vuoden Coach -tunnustus myönnetään henkilölle, joka on toiminnaltaan merkittävästi edistänyt coaching-alan kehittymistä Suomessa, edistänyt coachingin tai coachaavan johtamisotteen näkyvyyttä ja tunnettuutta

Osaamisen kehittäminen on strateginen valinta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n raportin Uudistuminen lähtee osaamisesta – Jatkuva oppiminen on yritysten arkea mukaan yritykset investoivat jatkuvaan oppimiseen vuosittain huomattavasti. Investoinnit

Oikeanlaista osaamista vahvistamalla menestykseen

Osaamistarpeita ennakoimalla kilpailukykyä voidaan ylläpitää joustavasti. Osaajapulaa voidaan helpottaa yrityksen tarpeiden mukaisesti räätälöidyillä koulutuksilla. Jatkuvan oppimisen uudistus vastaa työelämän muutoksiin Työelämässä

Oppiminen osana työelämää myös hybridiaikakaudella

Osaamisen johtaminen ja monipuolisten oppimistilanteiden mahdollistaminen työpaikalla on tärkeää edelleen hybridityöskentelyn, eli fyysisen työpaikalla tapahtuvan työskentelyn ja etätyöskentelyn yhteismallin, aikana. Työnteon

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon,

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan johtamiskoulutuksessa

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot