Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

HR muutoksessa – miten luoda ratkaisuja, jotka vievät alaa eteenpäin?

HR on muuttuva toimiala, vaikka sen perusfunktio liiketoimintaa tukevana yksikkönä pysyykin melko paikallaan. Olen pitkään miettinyt miten HR-henkilöt näkevät työnsä tulevaisuuden ja miten voisimme luoda sellaisia ratkaisuja, jotka vievät toimialaa eteenpäin. Näistä pohdinnoista sai alkunsa HRSuunta2021-tutkimus, jossa selvitettiin HR-ammattilaisten näkemyksiä alan tulevaisuudesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä asiat HR-toimintojen sisällä tulevat tulevaisuudessa nostamaan merkitystään. Tutkimuksessa keskityttiin mm. yhteiskunnan, työsuhdetyyppien, HR-prosessien ja teknologian merkitykseen muutoksessa. Tutkimuksesta nousi esille muutamia mielenkiintoisia tuloksia, jotka jokaisen HR:n parissa työskentelevän tulisi ottaa huomioon omassa työssään.

Yhteiskunnallisista asioista voidaan nostaa esiin kaksi kokonaisuutta, joiden merkitys tulee jatkossa kasvamaan. Eri ikäluokkien valmius käsitellä tietoa, sekä työnantajan vastuullisten arvojen toteutuminen liiketoiminnassa. Milleniaalien (1980-2000 syntyneet) tapa toimia ja tapa käsitellä tietoa poikkeaa huomattavasti vanhemmista ikäluokista. Milleniaalien tarpeiden huomioonottamisen nähdään nousevan merkittävästi tulevaisuudessa.

Työsuhteiden osalta vakituisten työntekijöiden asema työmarkkinoilla ei ole uhattuna. Vakituisen työntekijöiden merkitys sekä tällä hetkellä että tulevaisuudessa on huomattava. Alihankkijoiden, määräaikaisten- ja vuokratyöntekijöiden käytön uskotaan hieman lisääntyvän tulevaisuudessa. Ennakko-oletuksiini nähden yksi yllättävimmistä tuloksista oli se, että kasvotusten tapahtuvien kontaktien vähenemistä ei pidetty kovin merkityksellisenä. HR:ssä tuntuu yleisesti kuitenkin olevan sellainen ”henki”, että työntekijät kohdataan yksilöinä. Ilman kasvotusten tapahtuvaa kontaktia yksilöllinen kohtaaminen on kuitenkin melko vaikeaa.

Kaikkein merkityksellisemmäksi HR-prosessiksi kolmen vuoden kuluessa nousi työntekijöiden hyvinvointi. Asialla on todennäköisesti suora yhteys siihen, että vakituiset työntekijät ovat tärkeitä ja uusien työntekijöiden rekrytointi on tänä päivänä haastavaa. Kun vielä toiseksi korkeimman merkityksen saa osaamisen kehittäminen, voidaan olla varmoja siitä, että vakituinen työvoima tulee olemaan organisaatioiden tärkein voimavara myös tulevaisuudessa.

Teknologia kehittyy sitä vauhtia, että normaali henkilö ei perässä tahdo pysyä. HR:n pöydällä teknologia tarkoittaa usein uusia järjestelmiä tai olemassa olevien kehittämistä. Ennustavan analytiikan käytön merkityksen arvellaan nousevan 50% seuraavan kolmen vuoden aikana. Eniten kehittyvän teknologian koetaan poistavan turhia rutiineja. Rutiinien poistamisesta on kuitenkin pitkä matka ennustavan analytiikan käyttöön. On mielenkiintoista nähdä miten millaisen roolin HR ottaa digitaalisten ratkaisuiden tuomisessa työelämään ja sitä myöten liiketoiminnan kehittämisessä.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sitä ei kukaan tiedä. Toivottavasti HR- ja palkkasektorilla jokainen löytää aikaa kehittää oman yrityksensä liiketoimintaa tukevia ratkaisuita ja samalla helpottaa omaa ja henkilöstönsä arkea.

Teksti: Perttu Seppänen
Accountor, HR-ratkaisut
www.accountor.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Teknologia

Suunnitelmallisuutta etätyöhön

Etä- ja tiimityöhön kehitetyt sovellukset helpottavat työajan suunnittelua ja projektinhallintaa ”Etätyössä käytettävien sovellusten kirjo on valtava. Sovellusten avulla voidaan hoitaa kokouksia,

Korona haastoi HR-järjestelmät

Kirjoittaja: Juha Nurmela Saiko pandemia meidät vihdoinkin havaitsemaan sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksen digitaalisessa maailmassamme? Voisiko meidän osaamisen, datan ja yhteistyömme tulevaisuudessa yhdistää

Sujuvuutta henkilöstöhallinnan arkeen

Henkilöstöhallinta helpottuu ja aikaa säästyy, kun organisaatiossa otetaan käyttöön HR-järjestelmä HR-järjestelmä kokoaa henkilö- ja työsuhdetiedot tietoturvallisesti samaan paikkaan. Ohjelmistorajapinnat mahdollistavat tietojen

Älä palaa vanhaan!

Koronakevät laittoi yritykset omaksumaan nopealla aikataululla uusia käytäntöjä. Mitkä näistä kannattaa pitää jatkossakin? Isot ja pienet digiloikat sekä etätyö ovat vaikuttaneet

Etäyhteistyön opeilla uuteen nousuun

Kaikkien työntekijöiden siirtyminen etätöihin yllätti monet työpaikat. Joillekin etätyö on ollut arkea jo vuosikymmeniä, mutta useissa työyhteisöissä etätyötä oli vasta kokeiltu.

HR-ammattilaista tarvitaan muutoksessa

Sekä kasvava että liiketoimintaansa sopeuttava yritys hyötyvät asiantuntevasta HR-kumppanista Palkatako oma vai käyttää kumppania? Jokainen yritys kohtaa tilanteita, joissa se ei

Mihin työaika kuluu?

Johtaja, tunnista pahimmat aikasyöpöt ja paranna kannattavuutta HR-datan avulla Sukellus henkilöstödataan kertoo huomattavan paljon yrityksen tehokkuudesta ja osaamisesta. Usein yrityksissä panostetaan