Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

HR-ammattilaista tarvitaan muutoksessa

Sekä kasvava että liiketoimintaansa sopeuttava yritys hyötyvät asiantuntevasta HR-kumppanista

Palkatako oma vai käyttää kumppania? Jokainen yritys kohtaa tilanteita, joissa se ei selviä ilman HR-osaamista. HR-henkilön voi palkata itse, mutta silloin kun kokopäiväiselle asiantuntijalle ei ole tarvetta, ostopalvelu on riskitön ja joustava vaihtoehto.

“HR:n tärkein tehtävä tänä päivänä on tukea yritystä saavuttamaan sille asetetut liiketoimintatavoitteet – sekä strategisella että operatiivisella tasolla”, kiteyttää Paula Niemi, Sillan HR-ulkoistuspalveluista vastaava HR Manager. “Silta tarjoaa yrityksille sekä operatiivista että strategista HR-palvelua. Molempia yleensä tarvitaan, mutta tilanteet vaihtelevat paljonkin.”

Osa-aikainen asiantuntija pk-yrityksille

Pienelle yritykselle HR-palvelun ostaminen kumppanilta on kustannustehokasta ja riskitöntä. “Erityisesti kasvuyrityksissä halutaan usein pitää hallinnolliset kulut minimissä, eikä kokoaikaiselle HR-ammattilaiselle ole edes tarvetta”, Niemi sanoo.

Joskus voimakkaasti kasvaneen yrityksen HR-asiat ovat jääneet heikolle huomiolle. “HR-ammattilaisen ensimmäinen tehtävä voikin olla dokumentaation kuntoon laittaminen ja lain edellyttämien suunnitelmien, kuten tasa-arvosuunnitelman ja työsuojelun toimintaohjelman laatiminen”, Niemi listaa.

kuva

Asiantuntija-apu poikkeus- ja muutostilanteissa

Määräaikainen HR-kumppanuus paikkaa äkillisesti syntynyttä osaamisvajetta esimerkiksi silloin, kun vakituinen henkilö sairastuu, jää vanhempainvapaalle tai lähtee pois.

Yrityskauppojen yhteydessä tilapäinen HR-resurssi tuo puolestaan kaivattua ammattitaitoa esimerkiksi viestinnän, palkanmaksun ja työsopimusten näkökulmasta.

“HR-ammattilaisen tehtävä on tukea johtoa ja esimiehiä muutosprosessin läpiviemisessä ja varmistaa, että HR:n näkökulmasta kaikki toimenpiteet tehdään juridisesti oikein”, Niemi sanoo.

Myös muissa liiketoiminnan poikkeustilanteissa HR-asiantuntijan osaaminen tuo kaivattua lisätukea.

“Silloin kun yritykset joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä, kuten käynnistämään yt-prosessin lomautusten tai irtisanomisten toteuttamiseksi, meiltä saa apua kokonaisuuden suunnitteluun ja prosessin läpiviemiseen”, Niemi lupaa.

Lue lisää HR-palveluistamme ja niiden hyödyistä!

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Rekrytoimmeko tiikerin vai metallilaatikon?

On helppo sanoa rekrytoivansa rohkeutta, aloitteellisuutta ja uudistumiskykyä. Se näyttää hyvältä ilmoituksessa ja kuulostaa siltä, että organisaatio on valmis luovuuteen, kehitykseen

Osaajien löytäminen kotimaasta entistä vaikeampaa

Jopa kolme neljästä yrityksistä jää liiketoimintatavoitteistaan kotimaan työmarkkinoiden osaajapulan takia, kertoo kansainvälisen rekrytoinnin asiantuntijayrityksen Remoten 2025 Global Workforce Report -kysely. Remoten 2025 Global Workforce

Älä palaa vanhaan!

Koronakevät laittoi yritykset omaksumaan nopealla aikataululla uusia käytäntöjä. Mitkä näistä kannattaa pitää jatkossakin? Isot ja pienet digiloikat sekä etätyö ovat vaikuttaneet

Lupa onnistua

Piloottiprojektissa nuoret pääsivät mestarin oppiin raksalle Nuorten syrjäytyminen on vakava ongelma yhteiskunnassamme. Yksi haaste on se, miten nuoret – joita lukuhommat

Nykypäivänä työn pitää sopia elämään

Carrot on henkilöstöpalvelualan ja rekrytointiliiketoiminnan välittävä ja vastuullinen kumppani Hyvä työelämä on tasa-arvoista ja motivoivaa. Lisäksi työelämältä odotetaan joustavuutta ja arvomaailmojen

Projektityöntekijät asunnottomiksi?

Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan ohjeistus, joka uhkaa hankaloittaa asuntojen lyhytaikaista vuokrausta on noussut laajasti otsikoihin. Aiheen ympäriltä on kirjoitettu niin Helsingin Sanomissa