Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

HR-ammattilainen, onhan aikuiskoulutustuki tuttu?

Työn ja opintojen yhdistäminen aikuiskoulutustuella on hyvin joustavaa.

HR-ammattilaiset löytävät parhaat työntekijät ja tukevat heidän osaamisensa kehittymistä vastaamaan työnantajan tarpeita. Jos työntekijän osaamista voi täydentää tai uudistaa julkisten oppilaitosten koulutustarjoaman avulla, kannattaa tutustua aikuiskoulutustukeen.

Aikuiskoulutustuki on rahallinen, ansiosidonnainen tuki, jota palkansaajan on mahdollista käyttää 15 kuukautta työuransa aikana yhdessä tai useammassa ajanjaksossa. Tuki on tarkoitettu ammatillista kehittymistä tukeviin opintoihin kuten kokonaisiin tutkintoihin tai lyhyempiin täydentäviin opintoihin.

Aikuiskoulutustukea hakee ja saa työntekijä, mutta hakuprosessiin osallistuu myös työnantaja. Työnantaja ja työntekijä voivat myös yhdessä suunnitella aikuiskoulutustuen hyödyntämisen. Tuki sopii työkaluksi esimerkiksi pienille ja keskisuurille yrityksille, jotta osaamisvajetta tai työvoimapulaa ei pääse syntymään. Tukea voi hyödyntää matalalla kynnyksellä yksittäisten työntekijöiden kouluttautumisessa tai osana henkilöstön osaamisen kehittämissuunnitelmia.

kuva

Aikuiskoulutustukea voi saada työntekijä, jolla on yli kahdeksan vuoden työhistoria miltä alalta tahansa. Työvuosiin voi laskea myös perhevapaita ja varusmies- tai siviilipalvelun enintään kahden vuoden ajalta. Opiskelua aikuiskoulutustuella on mahdollista ehdottaa työntekijälle vuoden työsuhteen jälkeen. Kouluttautumisen tavoitteista voidaan sopia yhdessä ja opitut asiat tukevat työntekijän omaa työtä.

Työnantajan on hyvä huomata, että aikuiskoulutustuella opiskelevan on siirryttävä osittaiselle tai kokoaikaiselle opintovapaalle. Työn ja opintojen yhdistäminen aikuiskoulutustuella on hyvin joustavaa, koska työntekijä voi kuukausittain päättää, nostaako aikuiskoulutustukea. Tuelle siirtymisen vaikutuksia työntekijän ansioihin voi selvittää yhdessä aikuiskoulutustuen verkkosivuilla olevan laskurin avulla ja miettiä sen pohjalta parhaat vaihtoehdot.

kuva

Keskustelu osaamisen kehittämisestä työnantajan ja työntekijän välillä on ilahduttavasti muuttunut entistä avoimemmaksi. Aikuiskoulutustuen kiinnostavuus sekä työn ja opintojen yhteensovittaminen ovat viime vuosina kasvaneet selkeästi. Jos aikuiskoulutustuen mahdollisuudet eivät ole vielä tuttuja, lisää tietoa saat verkkosivulta www.aikuiskoulutustuki.fi sekä seuraamalla Työllisyysrahaston Instagram-tiliä ja Facebookissa Aikuiskoulutustuki-tiliä.

Aikuiskoulutustuki lyhyesti:

  • Tuki on joustava ratkaisu työn ja opiskelun yhdistämiseen.
  • Koulutusvaihtoehtoja on runsaasti tutkinnoista täydennyskoulutukseen.
  • Tuen hyödyntämiseen ei tarvita koulutus- tai urapolkuja.
  • Aloite aikuiskoulutustuen käytöstä voi tulla niin työnantajalta kuin työntekijältäkin
  • Aikuiskoulutustuen saamiseksi on jäätävä opintovapaalle joko osa- tai kokoaikaisesti. Muut saamisehdot löydät aikuiskoulutustuki.fi-sivulta.
  • Työntekijä hakee aikuiskoulutustukea itse Työllisyysrahaston asiointipalvelussa ja saa tuen itselleen.
  • Tukea voi hakea lisätäkseen osaamista nykyisessä tehtävässä, seuraavan ura-askeleen ottamiselle tai aivan uudelle uralle suuntautumiseen.

Kuvat: Työllisyysrahasto

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Osaamisvaje vai osaamisvaranto?

Työpaikoilla on jatkuvia ongelmia, koska yritykset eivät löydä osaavaa työvoimaa edes nykyisten haasteiden selättämiseen – saati sitten tulevien. Mikä neuvoksi? Toimitusjohtaja

Sari Ilo on Vuoden Coach 2021

Vuoden Coach -tunnustus myönnetään henkilölle, joka on toiminnaltaan merkittävästi edistänyt coaching-alan kehittymistä Suomessa, edistänyt coachingin tai coachaavan johtamisotteen näkyvyyttä ja tunnettuutta

Osaamisen kehittäminen on strateginen valinta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n raportin Uudistuminen lähtee osaamisesta – Jatkuva oppiminen on yritysten arkea mukaan yritykset investoivat jatkuvaan oppimiseen vuosittain huomattavasti. Investoinnit

Oikeanlaista osaamista vahvistamalla menestykseen

Osaamistarpeita ennakoimalla kilpailukykyä voidaan ylläpitää joustavasti. Osaajapulaa voidaan helpottaa yrityksen tarpeiden mukaisesti räätälöidyillä koulutuksilla. Jatkuvan oppimisen uudistus vastaa työelämän muutoksiin Työelämässä

Oppiminen osana työelämää myös hybridiaikakaudella

Osaamisen johtaminen ja monipuolisten oppimistilanteiden mahdollistaminen työpaikalla on tärkeää edelleen hybridityöskentelyn, eli fyysisen työpaikalla tapahtuvan työskentelyn ja etätyöskentelyn yhteismallin, aikana. Työnteon

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon,

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan johtamiskoulutuksessa

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot