Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Holistinen coaching – taitavan johtamisen työkalupakki

Maailma muuttuu ja uusia taitoja tarvitaan. Työmarkkinoiden muuttuessa ja myllertäessä, tarvitsemme haasteiden vastapainoksi moninaisia psykososiaalisia taitoja, valmentavaa otetta, niin johtamiseen, kuin esihenkilötyöskentelyyn, sekä ylipäätään kokonaisvaltaista hyvinvointia ylläpitävää ja kehittävää osaamista.

Uusien taitojen avulla voimme vakauttaa ja kehittää yksilöiden
ja työyhteisöiden hyvinvointia ja kestävyyttä, sekä
rakentaa tulevaisuuden menestystekijöitä.

”Tähän tarpeeseen olemme kehittäneet yhdessä kesäyliopistojen
kanssa vuoden kestävän, työn ohella käytävän,
holistisen ratkaisukeskeisen valmentamisen koulutusohjelman,
LCAF Certified Coach® (35op.) -koulutuksen, josta saa vahvan
pätevyyden ratkaisukeskeiseksi työyhteisövalmentajaksi”,
sanoo Auli Hedman, koulutusohjelman vastuukouluttaja.

Mitä työyhteisö hyötyy holistisen coachin
osaamisesta?

Koulutuksen kuuluu harjoitusvalmennusten pito, eli kouluttautuja
voi tarjota työyhteisölleen heti ensimmäisestä moduulista
alkaen ”One to One” coaching-keskusteluja, auttaa henkilöstöä
kehittämään work-life balanssia, auttaa kehittämään työyhteisöön
eteenpäin vievää, ratkaisukeskeistä ajattelutapaa,
sekä valmentavaa otetta.

Koulutuksen edetessä opiskelija saa tietotaidon henkilöstön
kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen, sisältäen mm.
ajan- ja elämänhallinnan taitoja, sekä terveellisten elämäntapojen
tukemiseen tarvittavia työkaluja.

Kouluttautuja saa työkalut myös laadukkaitten työhyvinvointikartoitusten
ja workshoppien fasilitointiin, joiden avulla
voidaan kehittää henkilöstön hyvinvointia ja menestystekijöitä,
informaation ja osallistamisen kautta.

Koulutukseen kuuluu paljon työyhteisöä hyödyttäviä ratkaisukeskeisiä
ja rakentavia vuorovaikutusmalleja, kuten valmentava
dialogi, valmentava kehityskeskustelu, joiden avulla
ennaltaehkäistään ja korjataan työyhteisön haastavia tai
jumiutuneita vuorovaikutustilanteita.

Vihreä Valmennus Oy

Mitä opiskelija hyötyy kouluttautumisesta?

Kouluttautuja oppii, paitsi vahvan holistisen coachin ammattitaidon,
saa myös itselleen vuoden aikana paljon itsetuntemusta,
voimavaroja, sekä hyvinvointia lisäävää valmennusta,
osana coaching-taitojen opiskelua ryhmässä. Ajattelutaidot,
vuorovaikutus- ja hyvinvointitaidot kehittyvät, ja itsetuntemus,
sekä itsesäätelykyky vahvistuvat.

Missä ja miten

Koulutuksia järjestetään syksyllä 2024 verkossa ja Helsingissä.
Koulutus kestää vuoden, se sisältää 10 eri teemaista
moduulia, joiden opiskelupäivät ovat noin kerran kuukaudessa,
arkipäiväryhmissä tiistai — torstai ja viikonloppuryhmissä
perjantai – sunnuntai. Koulutukseen kuuluu myös
itsenäistä aineistoihin syventymistä, valmennusharjoittelua,
vertais-
coachingia, sekä lopputyön tekeminen.

”Koulutus on aina investointi yrityksen ja sen tulevaisuuteen;
hyvinvoivat ja ratkaisukeskeiset ihmiset luovat menestystä
ja uusi koulutettu sukupolvi haluaa työskennellä yrityksissä,
joissa osataan johtaa valmentavalla otteella ja työhyvinvointi
on oikeasti osa jokapäiväistä toimintaa”, kiteyttää Auli
Hedman.

Lue lisää: www.lifecoachacademy.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden

Moka on lahja

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä niitä

Ei saa dropata tunnelmaa

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut ilmapiirin

Pomminpurkajan maanantai

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua? HR

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Osaamisvaje vai osaamisvaranto?

Työpaikoilla on jatkuvia ongelmia, koska yritykset eivät löydä osaavaa työvoimaa edes nykyisten haasteiden selättämiseen – saati sitten tulevien. Mikä neuvoksi? Toimitusjohtaja

Sari Ilo on Vuoden Coach 2021

Vuoden Coach -tunnustus myönnetään henkilölle, joka on toiminnaltaan merkittävästi edistänyt coaching-alan kehittymistä Suomessa, edistänyt coachingin tai coachaavan johtamisotteen näkyvyyttä ja tunnettuutta

Osaamisen kehittäminen on strateginen valinta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n raportin Uudistuminen lähtee osaamisesta – Jatkuva oppiminen on yritysten arkea mukaan yritykset investoivat jatkuvaan oppimiseen vuosittain huomattavasti. Investoinnit

Oikeanlaista osaamista vahvistamalla menestykseen

Osaamistarpeita ennakoimalla kilpailukykyä voidaan ylläpitää joustavasti. Osaajapulaa voidaan helpottaa yrityksen tarpeiden mukaisesti räätälöidyillä koulutuksilla. Jatkuvan oppimisen uudistus vastaa työelämän muutoksiin Työelämässä

Oppiminen osana työelämää myös hybridiaikakaudella

Osaamisen johtaminen ja monipuolisten oppimistilanteiden mahdollistaminen työpaikalla on tärkeää edelleen hybridityöskentelyn, eli fyysisen työpaikalla tapahtuvan työskentelyn ja etätyöskentelyn yhteismallin, aikana. Työnteon

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon,