Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Hoivatyön muotoilusta lääke resurssipulaan

Helmihenkilöstön moniammatillisen asiantuntemuksen avulla kehitetään ratkaisuja, joissa huomioidaan organisaation kustannustehokkuus, työntekijän kompetenssit ja motivaatio sekä asiakaskokemus esimerkiksi kotihoidossa.

Helmihenkilöstö Oy vastaa hoivatyön haasteisiin. Yritys on aloittanut toimintansa Savosta vuonna 2017. Resurssipulan vuoksi sote-alaa on kehitettävä, jotta uudetkin sukupolvet kiinnostuisivat alan monipuolisista työtehtävistä.

”Toimintamme ytimessä on haasteisiin vastaaminen luomalla uusia toimintamalleja moniammatillisista lähtökohdista”, kertoo bisnesluotsi Mia Janhunen.

Hoivatyön muotoilussa kehitetään kaikille osapuolille mielekäs ja kustannustehokas ratkaisu. Janhunen ja sosiaali- ja terveysalan kentän tunteva Sanna Smolander työskentelevät tiiminä. Muutostyötä tehdään yhdessä työyhteisön kanssa keskustelevalla otteella, ja kehittämishankkeissa strateginen johtaminen yhdistetään hoivatyöhön.

”Tarkastelemme organisaation toimintaa ulkopuolisen silmin ja pohdimme yhdessä, kuinka työtä voidaan kehittää työhyvinvoinnin, arjen toimivuuden ja talouden näkökulmasta”, sanoo Janhunen.

”Henkilöstön ydinosaamista vapautetaan uudelleenorganisoimalla työtehtäviä mielekkäiksi kokonaisuuksiksi, jotka vastaavat työntekijän kiinnostusta, osaamista ja kehittymishaluja”, Smolander jatkaa.

Tavoitteena työllistäminen ja uudet urapolut
Alalle saadaan tulevaisuuden tekijöitä ottamalla nuoret, alasta kiinnostuneet työntekijät ja sijaiset toimintaan mukaan vakituisen henkilöstön rinnalle. Uusi työntekijä kasvaa työhön ja samalla henkilöstön työtaakka kevenee.

”Ajatusmaailmaa on muutettava ja kehitettävä perustyötä kentällä. Järkevällä resurssoinnilla tuotetaan laadukasta palvelua”, sanoo Janhunen.

”Tähtäämme työtehtävissä onnistumiseen ja työpäivän mielekkyyteen. Uuden työntekijän vastuuta lisätään vähitellen”, Smolander kuvailee.

Uudet työntekijät integroituvat työyhteisöön yhdessä tekemisen kautta. Yhteiseen hiileen puhaltaminen parantaa työhyvinvointia.

”Koemme onnistuneemme, kun saamme työntekijän työllistettyä asiakasyritykseen tai saatamme ihmisen uudelle urapolulle, jonka tähtäimessä on tulla hoiva-alan ammattilaiseksi”, Smolander sanoo.

Motivoitunut ja työnsä mielekkääksi kokeva henkilöstö tarjoaa laadukasta hoivaa ja hoitoa, mikä parantaa asiakkaan hoivakokemusta ja kaikkien osapuolien uskoa merkitykselliseen arkeen.

Teksti: Merja Maukonen

Helmihenkilöstö - logo

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Suorahaku toimii strategisena työkaluna

Jatkuvasti yleistyvä suorahaku on laajentunut käsittämään paljon muutakin kuin vain tietyn avainhenkilövalinnan menetelmän. Kirjoittaja: Anne Koivusaari Yhä useammin suorahakua voidaan käyttää

Miten saat parhaat työntekijät yritykseesi?

Moderniin työpaikkailmoitukseen ei kuulu konservatiivinen yritysesittely ja vaatimuslista työnhakijalle. Niiden sijaan kannattaa kertoa rekrytoivan yrityksen kulttuurista ja houkutella potentiaalista työntekijää. ”Nyt

Harhaluuloja oppilaitosyhteistyöstä?

Muutokset yhteiskunnassa ja taloudessa ohjaavat yrityksiä muuttumaan. Kehitys muuttaa henkilöstön osaamisen tarpeita, kun taas varttuneiden osaajien jääminen pois työelämästä pakottaa uusien

Vuokratyö hankki kannuksensa

Vuokratyöntekijät viihtyvät työssään paremmin kuin peruspalkansaajat. Vuokratyön siunauksellisuutta harvoin hehkutetaan julkisuudessa,mutta jos vuokratyön tekijöiltä itseltään kysytään, olot ovat varsin hyvät. Henkilöstöpalveluyritysten

Älä palaa vanhaan!

Koronakevät laittoi yritykset omaksumaan nopealla aikataululla uusia käytäntöjä. Mitkä näistä kannattaa pitää jatkossakin? Isot ja pienet digiloikat sekä etätyö ovat vaikuttaneet

Lupa onnistua

Piloottiprojektissa nuoret pääsivät mestarin oppiin raksalle Nuorten syrjäytyminen on vakava ongelma yhteiskunnassamme. Yksi haaste on se, miten nuoret – joita lukuhommat

HR-ammattilaista tarvitaan muutoksessa

Sekä kasvava että liiketoimintaansa sopeuttava yritys hyötyvät asiantuntevasta HR-kumppanista Palkatako oma vai käyttää kumppania? Jokainen yritys kohtaa tilanteita, joissa se ei

Nykypäivänä työn pitää sopia elämään

Carrot on henkilöstöpalvelualan ja rekrytointiliiketoiminnan välittävä ja vastuullinen kumppani Hyvä työelämä on tasa-arvoista ja motivoivaa. Lisäksi työelämältä odotetaan joustavuutta ja arvomaailmojen