Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Erikoistu ja erotu eduksesi

Vaasan yliopisto Executive Education (uvaasaexed.fi) juuret ulottuvat vahvasti Vaasan yliopistoon. Vaasan yliopisto on rankattu nuorten yliopistojen joukossa maailman 70 parhaan joukkoon. Tänä vuonna Vaasan yliopisto ylsi liiketaloustieteessä 200 parhaan yliopiston joukkoon maailmassa (maailmassa on n. 18 000 yliopistoa).

”Teemme tätä suurella sydämellä. Meille on tärkeää, että asiakkaamme saavat aidon kokemuksen siitä, että välitämme. Ihmisläheisyys näkyy toiminnassamme esimerkiksi siten, että keskustelemme jokaisen kurssille tulevan kanssa ennen kurssin alkamista hänen tarpeistaan ja suunnitelmistaan ja rakennamme yhdessä hänen kanssaan työ- ja elämäntilanteen huomioivan oppimispolun. Emme tähtää massaopetukseen vaan yksilölliseen kasvuun luotettavassa ja turvallisessa oppimisympäristössä. Meillä ei tarvitse pingottaa. Sinulle tulee hinku viedä yhdessä reflektoituja oivalluksiasi omaan työhösi”, sanoo toimitusjohtaja Marjaana Suutarinen.

Tule mukaan tyytyväisten asiakkaiden joukkoon. Opetuskielemme on suomi ja tämä tukee nopeaa oppimista. Opetusmenetelmämme ja koulutuksen laatu perustuvat vahvasti tieteelliseen ajanmukaiseen tutkimustietoon. Tarjontaamme kuuluvat Executive MBA (EMBA), Doctor of Business Administration (DBA), muut avoimet ja räätälöidyt koulutukset sekä verkkokurssit. Toteutamme koulutuksiamme monimuotona ja olemme läsnä tarvittaessa kaikkialla Suomessa. Meiltä saa koulutuksia myös englanniksi.

Keväällä 2023 alkavat mm. seuraavat kurssit:

Strateginen HR – Suorituksen johtaminen ja palkitseminen – Vaasan yliopisto Executive Education (uvaasaexed.fi)

Johtaminen monikulttuurisessa ympäristössä – Vaasan yliopisto Executive Education (uvaasaexed.fi)

Kiinnostuitko? Ota rohkeasti yhteyttä meihin, niin jutellaan lisää!

info@uvaasaexed.fi
anne.gustafsson-pesonen@uvaasaexed.fi
marjaana.suutarinen@uwasa.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden

Moka on lahja

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä niitä

Ei saa dropata tunnelmaa

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut ilmapiirin

Pomminpurkajan maanantai

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua? HR

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Osaamisvaje vai osaamisvaranto?

Työpaikoilla on jatkuvia ongelmia, koska yritykset eivät löydä osaavaa työvoimaa edes nykyisten haasteiden selättämiseen – saati sitten tulevien. Mikä neuvoksi? Toimitusjohtaja

Sari Ilo on Vuoden Coach 2021

Vuoden Coach -tunnustus myönnetään henkilölle, joka on toiminnaltaan merkittävästi edistänyt coaching-alan kehittymistä Suomessa, edistänyt coachingin tai coachaavan johtamisotteen näkyvyyttä ja tunnettuutta

Osaamisen kehittäminen on strateginen valinta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n raportin Uudistuminen lähtee osaamisesta – Jatkuva oppiminen on yritysten arkea mukaan yritykset investoivat jatkuvaan oppimiseen vuosittain huomattavasti. Investoinnit

Oikeanlaista osaamista vahvistamalla menestykseen

Osaamistarpeita ennakoimalla kilpailukykyä voidaan ylläpitää joustavasti. Osaajapulaa voidaan helpottaa yrityksen tarpeiden mukaisesti räätälöidyillä koulutuksilla. Jatkuvan oppimisen uudistus vastaa työelämän muutoksiin Työelämässä

Oppiminen osana työelämää myös hybridiaikakaudella

Osaamisen johtaminen ja monipuolisten oppimistilanteiden mahdollistaminen työpaikalla on tärkeää edelleen hybridityöskentelyn, eli fyysisen työpaikalla tapahtuvan työskentelyn ja etätyöskentelyn yhteismallin, aikana. Työnteon

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon,