Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Entä jos vaan tehtäisiin töitä nykyistä fiksummin?

Työn tuottavuutta parannetaan tehokkaimmin ottamalla henkilöstö mukaan työn suunnitteluun, sanoo Sillan toimitusjohtaja Kati Paulin.

Reilu kolme ja puoli vuotta sitten Suomessa otettiin käyttöön kiky, joka lisäsi työntekijöiden vuosityöaikaa 24 tunnilla. Erityisesti teollisuuden kilpailukykyä parantavaksi tarkoitettu työajan lisäys näkyi vahvimmin valtion ja kuntien piirissä. Saavutetut tulokset ovat kuitenkin ristiriitaisia eikä tarkkaa tietoa kikyn käyttöönoton laajuudesta esimerkiksi yksityisellä sektorilla tunnu tietävän kukaan.

Yhteiskunnallisesti kikyllä on ollut iso merkitys. Mutta arjen tasolla toteutus konkretisoituu 6 minuuttia pidempään työpäivään ja pienempiin lomarahoihin. Herkästi käy niin, ettei tavoiteltua tehokkuushyötyä saavuteta.

Henkilöstö mukaan työn uudistamiseen

Silloin kun tavoitteena on parantaa työn tuottavuutta, tarjolla on paljon nykyaikaisempia menetelmiä kuin työajan pidentäminen. Suunnitellaan ja tehdään työtä mieluummin yhdessä fiksummin ja sitä kautta nopeammin. Miten tämä käytännössä onnistuu?

Useimmissa organisaatiossa on toteutettu vuosien varrella paljon erilaisia kehitysprojekteja. Tehostamisen paikkoja on usein helppo löytää, mutta käytännön toteutus kaatuu siihen, etteivät ihmiset sitoudu ylhäältä annettuihin suunnitelmiin.

Silta, tilaa maksutun HR-tarpeiden kartoitus

Olisikin tärkeää ottaa henkilöstö mukaan suunnitteluun ihan alusta asti. Organisaatiokulttuurin näkökulmasta on parhaimmillaan mullistavaa, kun kaikki osapuolet yhdessä työrooliin katsomatta miettivät, miten meistä tulisi kilpailukykyisempiä, miten saisimme arjen sujumaan vieläkin paremmin ja millaisen tavoitteen haluamme itsellemme asettaa. Tämä tavoite voi olla esimerkiksi nykyistä lyhyempi työaika – kaikille.

Kun ihmiset saavat itse luoda fiksumpia tapoja tehdä työtään, he sitoutuvat muutoksiin aivan eri tasolla. Ainakaan meillä Sillassa viisaus ei asu johdossa, vaan palkanlaskija on oman työnsä paras asiantuntija. Tämä asiantuntijuus pitää vain houkutella esiin.

Muutos syntyy avoimuuden ja rohkeuden kautta

Perinteisen jalkauttamisen sijaan käytännön muutosta tehdään meillä koutsaamisen kautta. Luotamme ihmisiin ja rohkaisemme heitä kokeilemaan ja kertomaan ongelmista ja ehdottamaan ratkaisuja. Haluamme, että ihmiset saavat olla ylpeitä ammattitaidostaan ja viedä sitä tiimeissä yhdessä eteenpäin.

Jos teilläkin uskotaan fiksumpaan ajankäyttöön ja työn tekemiseen, jätä meille yhteydenottopyyntö. Autamme mielellämme uuden suunnan rakentamisessa.

Kati Paulin
Toimitusjohtaja
Silta Oy

Silta, logo

Jaa tämä artikkeli: 

Teknologia

Ankkuroi rekrytointi tarkempaan tietoon!

HR-dataa käytetään rekrytoinneissa yhä tehokkaammin – mutta katto on vielä kaukana, vakuuttaa Kirsi Laine Master Suomi Oy:stä. Esimerkiksi psykometriset testit, joissa

Palkkausjärjestelmän kehittäminen

Palkkauksen kehittäminen ja tehtävässä suoriutumisen arvioiminen ovat oleellinen osa johtamista Tehtävien vaativuuden ja henkilökohtaisen suoriutumisen arviointi kuuluvat hyvään johtamiseen ja takaavat

Sympan pikakelaus HR:n tulevaisuuteen

– oppaasi henkilöstöhallinnon tuleviin trendeihin Muutos on meille kaikille tuttua: elämme jatkuvan innovaation ja muutoksen aikakaudella, ja suuntaus on sama myös

Päivitä työajanseuranta!

HR voi hyötyä nykyistä paljon enemmän fiksuista järjestelmistä, jotka modernisoivat ja automatisoivat työajanseurannan. Jotta työntekijän suoritusta ylipäätään voidaan arvioida – ja

Suorahaku toimii strategisena työkaluna

Jatkuvasti yleistyvä suorahaku on laajentunut käsittämään paljon muutakin kuin vain tietyn avainhenkilövalinnan menetelmän. Kirjoittaja: Anne Koivusaari Yhä useammin suorahakua voidaan käyttää

Suunnitelmallisuutta etätyöhön

Etä- ja tiimityöhön kehitetyt sovellukset helpottavat työajan suunnittelua ja projektinhallintaa ”Etätyössä käytettävien sovellusten kirjo on valtava. Sovellusten avulla voidaan hoitaa kokouksia,

Korona haastoi HR-järjestelmät

Kirjoittaja: Juha Nurmela Saiko pandemia meidät vihdoinkin havaitsemaan sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksen digitaalisessa maailmassamme? Voisiko meidän osaamisen, datan ja yhteistyömme tulevaisuudessa yhdistää

Sujuvuutta henkilöstöhallinnan arkeen

Henkilöstöhallinta helpottuu ja aikaa säästyy, kun organisaatiossa otetaan käyttöön HR-järjestelmä HR-järjestelmä kokoaa henkilö- ja työsuhdetiedot tietoturvallisesti samaan paikkaan. Ohjelmistorajapinnat mahdollistavat tietojen

Älä palaa vanhaan!

Koronakevät laittoi yritykset omaksumaan nopealla aikataululla uusia käytäntöjä. Mitkä näistä kannattaa pitää jatkossakin? Isot ja pienet digiloikat sekä etätyö ovat vaikuttaneet

Etäyhteistyön opeilla uuteen nousuun

Kaikkien työntekijöiden siirtyminen etätöihin yllätti monet työpaikat. Joillekin etätyö on ollut arkea jo vuosikymmeniä, mutta useissa työyhteisöissä etätyötä oli vasta kokeiltu.

HR-ammattilaista tarvitaan muutoksessa

Sekä kasvava että liiketoimintaansa sopeuttava yritys hyötyvät asiantuntevasta HR-kumppanista Palkatako oma vai käyttää kumppania? Jokainen yritys kohtaa tilanteita, joissa se ei

Mihin työaika kuluu?

Johtaja, tunnista pahimmat aikasyöpöt ja paranna kannattavuutta HR-datan avulla Sukellus henkilöstödataan kertoo huomattavan paljon yrityksen tehokkuudesta ja osaamisesta. Usein yrityksissä panostetaan

Pilvinatiivi palvelu henkilöstöhallintaan

Älykäs pilvipalvelu helpottaa ja nopeuttaa HR-sektorin toimintaa sekä tehostaa liiketoimintaa Oracle HCM Cloud on digitalisoitu pilvinatiivi HCM-järjestelmä, jossa hyödynnetään tekoälyä ja