Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Eettisyys osaksi organisaation arkea

Kuva: Sakari Röyskö

Avoin toimintakulttuuri ja koulutus luovat edellytykset henkilöstön vastuulliselle toiminnalle

Eettinen organisaatiokulttuuri perustuu inhimillisyyteen, vastuullisuuteen ja ihmisten oikeudenmukaiseen kohteluun. Eettisiä toimintamalleja voi juurruttaa organisaatioon avoimen keskustelukulttuurin ja koulutuksen avulla.

Työelämässä esiintyy jatkuvasti epäeettisiä toimintatapoja, kuten organisaation arvojen vastaista johtamista, syrjintää, työpaikkakiusaamista, varojen arveluttavaa käyttöä tai huonon hallintotavan salailua.

”Epäeettisiksi koettuja käytäntöjä ilmenee lähes kaikkialla, mutta oma epäeettinen toiminta jää usein havaitsematta. Esimerkiksi rakenteellinen syrjintä on niin läpileikkaavaa, että monet kokevat tulevansa syrjityiksi, vaikka kukaan ei koe syrjivänsä”, pohtii eettisen ja vastuullisen liiketoiminnan asiantuntija Niina Ratsula Code of Conduct Companysta.

Vuonna 2018 perustetun Code of Conduct Companyn missiona on edistää oikein toimimisen kulttuuria suomalaisessa työelämässä, jotta organisaatiossa työskentelevillä ihmisillä on parhaat edellytykset eettisesti kestävään päätöksentekoon. Oikein toimimisen kulttuurin keskiössä ovat hyvä johtaminen ja hallinto sekä eettiset käytännöt niin paperilla kuin arjessakin.

”Organisaatio hyötyy usein konkreettisista työkaluista kuten ohjeista ja koulutuksesta sekä kirjoittamattoman yrityskulttuurin kehittämisestä. Henkilöstöhallinto on tärkeä strateginen kumppani eettisten toimintamallien juurruttamisessa organisaation arkeen”, sanoo Ratsula.

Moraalia voi ja kannattaa treenata

Organisaation kuuluu tarjota jokaiselle työntekijälle työkalut ja valmius toimia eettisesti. Eettistä toimintaa voi edistää tarjoamalla vastuullista toimintaa edistävää koulutusta koko henkilöstölle tai henkilöstöryhmille, kuten tiiminvetäjille tai esihenkilöille.

Code of Conduct Company on kehittänyt laajan verkkokoulutusportaalin ja vastuullisuuden opintopolut eettisen liiketoiminnan ja yrityskulttuurin kehittämisen tueksi. Tarjolla on myös räätälöityjä koulutuksia, jotka rakennetaan asiakkaan käytännön tarpeiden ja brändin mukaisesti.

”Eettisten kysymysten tunnistaminen ja tarkasteleminen organisaatiotasolla on tärkeää, jotta osaamme toimia vastuullisesti ja yhteiset pelisäännöt ovat kaikille selvät. Henkilöstön koulutus on tähän oiva keino”, Ratsula toteaa.

Eettisistä toimintatavoista kouluttaminen on tärkeä osa yritysten kokonaisvaltaista riskienhallintaa. Koulutuksen ja yhteisten pelisääntöjen avulla organisaatiot sitouttavat henkilöstöään sekä ehkäisevät mahdollista eettistä kuormitusta tai arvoristiriitoja.

Avoin keskustelukulttuuri edistää eettisyyttä

Eettisten riskien kartoittaminen ja toiminnan eettisyyden jatkuva arviointi ovatkin tarpeen kaikissa organisaatioissa. Koulutus auttaa organisaatiota tunnistamaan, missä tilanteissa eettisiä dilemmoja tai väärinkäytöksiä voi esiintyä ja kuinka niitä tulisi käsitellä. Epäeettisten toimintatapojen tunnistaminen lähtee kyseenalaistamisesta ja avoimesta keskustelukulttuurista.

”Organisaatiossa on kyettävä itsereflektioon, jotta eettiset käytännöt voivat vahvistua. Eettisyyttä voidaan jalkauttaa organisaation arkeen sanoittamalla eettiset toimintatavat yhdessä henkilöstön kanssa”, Ratsula sanoo.

Yrityskulttuuria voi kehittää myös yhdessä vastuullisen liiketoiminnan ammattilaisen kanssa. Code of Conduct Company tarjoaa tukea yritysvastuun kehittämiseen koulutuksen ja sparrauksen avulla, kehittää compliance-ohjelmia sekä toimii ulkoistettuna kumppanina organisaation sisäisen valvonnan ja tarkastusten kehittämisessä.

Lisätietoja: www.codeofconduct.fi

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden

Moka on lahja

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä niitä

Ei saa dropata tunnelmaa

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut ilmapiirin

Pomminpurkajan maanantai

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua? HR

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön