Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Digitalisaatio mullistaa rekrytoinnin

Osaamisen vallankumous haastaa HR:n uskoo Anne Koivusaari

Suomen pyristellessä eroon taantumasta yritykset etsivät uutta virtaa rekrytointiinsa ja koko osaamispalettinsa kehittämiseen. Liiketoimintajohtaja Anne Koivusaari ManpowerGroupista toteaa, että neljäs teollinen vallankumous ja sen mukanaan tuoma digitalisaatio on niin vahva trendi globaalisti, että se muuttaa myös rekrytoinnin käytäntöjä.

Koivusaari viittaa ManpowerGroupin kansainväliseen tutkimukseen, johon haastateltiin 18 000 työnantajaa ympäri maailmaa. Tulokset olivat yllättävän samansuuntaisia: yli 90 prosenttia vastanneista katsoi, että digitalisaatio tulee merkittävällä tavalla vaikuttamaan organisaation osaamistarpeisiin seuraavan kahden vuoden aikana.

Kymmenen vuotta alalla ollut Koivusaari ei äkkiseltään muista, milloin viimeksi vastaan on tullut yhtä vahva muutosviesti. ”Digitaalisuudella tulee olemaan valtava vaikutus yritysten osaamisen kehittämisessä meillä ja muualla”, hän arvioi.

Opi oppimaan
Digimyrsky heittelee työpaikkoja ja osaajia uusiin asentoihin: ManpowerGroupin tutkimuksen mukaan työpaikoista on auto- matisoitavissa 40-45 %. Työpaikkoja häviää, uusia syntyy tilalle. Osaamisen elinkaari on lyhyempi kuin koskaan aiemmin, ja niin sanotun Z-sukupolven työtehtävistä 65 prosenttia ei ole vielä edes olemassa.

”Meneillään olevat ja tulevat osaamistarpeiden muutokset työllistävät HR:ää. Sen pitää keksiä keinot osaamisen löytämiseksi ja ennen muuta kehittämiseksi. Jos aikaisemmin on totuttu hakemaan valmiita osaajia, nyt painopiste on oppimiskykyisten ja -haluisten tekijöiden tunnistamisessa”, pohtii Koivusaari. Rekrytoinnin monista kriteereistä ”learnability” – kyky jatkuvaan osaamisen kehittämiseen ja mukauttamiseen – tulee entistä tärkeämmäksi kilpailutekijäksi niin työntekijöille kuin työnantajillekin.

Anne Koivusaaren mukaan monessa organisaatiossa pelataan kuitenkin sitä vanhaa rekrytointipeliä, jossa etsitään puuttuvaa palasta juuri siihen tilanteeseen, joka sattuu olemaan päällä. Koivusaari peräänkuuluttaa työnantajilta rohkeutta katsoa kvartaalia tai paria pidemmälle, tunnistaa potentiaalit, jotka rakentavat tulevaisuutta ja sitoutua työntekijöiden kehittämiseen ja kiinnostavien urapolkujen luomiseen.

Ei laastarirekrytointeja
Koivusaari toteaa, että yritykset rekrytoivat liian usein sen siinä tilanteessa pätevimmän hakijan, kun niiden pitäisi etsiä se osaaja, joka on sopivin organisaation pitkän aikavälin suunnitelmien kannalta. Täsmällisen osaamisen sijasta on keskityttävä löytämään osaaja, jolla on paras mahdollisuus kasvaa, omaksua uusia tehtäviä ja nopeasti mukauttaa osaamistaan, kun bisnes ja tilanteet muuttuvat.

”Organisaatiot asettavat rekrytoinnille yhä kovempia odotuksia ja tavoitteita – olipa sitten kyse nopeudesta, laadusta, tehokkuudesta tai lopputuloksesta”, Koivusaari pohtii.

Kiihdytyskaistalla
Koivusaaren mukaan osaamisen kehittämisessä on edessä raju kiihdytysvaihe. ”Suunta on entistä strategisempi. Jos työnantajat ovat viime vuosina voineet vain ostaa osaamista, nyt niiden täytyy taas alkaa panostaa sen kehittämiseen toden teolla. Samalla työntekijöiltä ja työnhakijoilta odotetaan entistä enemmän vastuuta oman osaamisensa jatkuvasta kartuttamisesta ja ajan tasalla pitämisestä.”

”Vaikeuskerrointa lisää vielä se, että nyt työelämässä on mukana neljä aika erilaista sukupolvea, jotka odottavat työelämältä ja uralta erilaisia asioita”, Koivusaari toteaa ja muistuttaa, että eri sukupolvien tapa hahmottaa maailmaa on erilainen.

”Johtamiselta odotetaan uudenlaista herkkyyttä ja kulttuurista lukutaitoa – johtamisesta on tultava responsiivista, palvelevaa johtamista, joka pystyy mukautumaan hyvinkin erilaisten johdettavien maailmoihin ja toimintamalleihin.”

Tutustu ManpowerGroupin Tuloksellisen rekrytoinnin opppaaseen:

Lataa veloituksetta hyödyllinen tietopaketti tästä, itsellesi tai rekrytoivalle esimiehelle.

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Miksi työntekijöiden palkkaus ei suju?

Esitä itsellesi 6 elintärkeää kysymystä Miten työntekijöiden palkkaaminen ja heidän sitouttamisensa onnistuu? Kysymys on yrityksen menestyksen kannalta kriittinen. Organisaatiopsykologi Juho Toivola

Kuuluuko ghostaus teidänkin rekrypolkuun?

Kokemusrintamalla tapahtuu. Työntekijäkokemus on tuttua kauraa useimmissa organisaatioissa – mutta miten on työnhakijakokemuksen laita? – Liian usein rekrytointia ajatellaan meillä edelleen

Tutkitusti hyvä työnhakijakokemus

Työnhakijakokemusta voi kehittää palautekyselyjen pohjalta Työnhakijakokemuksen kehittäminen vaatii hieman vaivannäköä, mutta palkitsee nopeampina ja osuvampina rekrytointeina sekä työnantajamielikuvan kohenemisena. Hakijakokemuksen kehittäminen

Huippuosaaja haussa?

Kevytyrittäjät voivat tuoda helpotusta osaajapulaan Moni ammattilainen sanoo nyt hyvästit perinteiselle palkkatyölle ja ryhtyy työllistämään itse itsensä. Työvoima- ja osaajapulan keskellä

Sujuvan rekrytoinnin viisi kulmakiveä

Rekrytointiprosessi on tiivistettynä selkeä. Ilmoitat avoimesta työpaikasta ja otat hakemukset vastaan. Valitset sopivat hakijat jatkoon ja jatkat keskustelua heidän kanssaan. Tiukan

Projektityöntekijät asunnottomiksi?

Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan ohjeistus, joka uhkaa hankaloittaa asuntojen lyhytaikaista vuokrausta on noussut laajasti otsikoihin. Aiheen ympäriltä on kirjoitettu niin Helsingin Sanomissa

Pilvinatiivi palvelu henkilöstöhallintaan

Älykäs pilvipalvelu helpottaa ja nopeuttaa HR-sektorin toimintaa sekä tehostaa liiketoimintaa Oracle HCM Cloud on digitalisoitu pilvinatiivi HCM-järjestelmä, jossa hyödynnetään tekoälyä ja

Rekrytointi kaipaa sydämen sivistystä

Businesslike Oy Henkilöstöpalvelu jututti tunnekouluttaja, valmentaja, motivaatio- ja asennepuhuja Camilla Tuomista. Näkökulmaksi otettiin rekrytointi, sillä se on Businessliken toiminnan ytimessä. Välillä

Täsmäkoulutusta kellosta riippumatta

Sovelton hybridimallissa eri oppimismuodot yhdistyvät kattavaksi kokonaisuudeksi Osaamisvajeeseen kehitetyt koulutusratkaisut ovat monipuolistuneet osaamistarpeen pirstaloituessa. Muutos lähtee täsmätarpeeseen kehitetyistä ajasta ja paikasta

Saranen kasvattaa uutta osaamista

Rekrytoinnin näkökulman muutos vastaa kasvavien alojen osaajapulaan Osaamistarpeiden ennakointi ja rekrytoinnin aikajänteen pidentäminen ovat aiempaa tärkeämpiä, jotta kasvualoille saadaan uusia päteviä

Aitous on työnantajamielikuvan perusta

Hyvä työnantajamielikuva ja hakijakokemus syntyvät työntekijöiden ja -hakijoiden arvostuksesta Työssään viihtyvät työntekijälähettiläät luovat työnantajamielikuvaa kertoessaan sosiaalisessa mediassa työpaikan arjesta. Työntekijöitä ja

Täsmähaulla tuloksiin

Rekrytointi.com Osaajapankki törmäyttää työnantajat ja osaajat Kun yritykset etsivät taitavaa väkeä, kovat osaajat voivat olla kiven alla – tai siltä ainakin

Ankkuroi rekrytointi tarkempaan tietoon!

HR-dataa käytetään rekrytoinneissa yhä tehokkaammin – mutta katto on vielä kaukana, vakuuttaa Kirsi Laine Master Suomi Oy:stä. Esimerkiksi psykometriset testit, joissa