Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Buustia työhyvinvointiin Peurungasta

Työyhteisön tärkein voimavara on työntekijät ja heidän hyvinvoinnistansa huolehtiminen on keskeisessä asemassa menestyksekkään organisaation taustalla. Peurungassa on pitkä kokemus erilaisista työhön kuntoutumisen muodoista sekä vahvaa osaamista keinoista työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi.

Hyvinvointiin sijoittaminen kannattaakin nähdä yrityksissä
investointina, sillä henkilöstön hyvinvointiin panostaminen on
tutkimusten mukaan todettu tulevan moninkertaisina takaisin.

Hyvinvoinnin hyödyt näkyvät etenkin sairauspoissaolojen vähenemisenä,
työn tehokkuuden ja asiakastyytyväisyyden kasvuna
sekä työhön sitoutuneempina työntekijöinä. Työhyvinvoinnin
kehittämisen taustalla on hyvä olla tutkimusnäyttöön perustuvia
keinoja ja hyvinvoinnin muutoksia kannattaa tarkastella myös
pidemmällä aikavälillä.

“Työhyvinvointi on yhteistyötä niin johdon, esimiesten kuin
työntekijöidenkin kesken. Jokaisella työntekijällä on vastuu työhyvinvoinnistaan
omaan työhön vaikuttamisen, itsestä huolehtimisen
ja palautumisen kautta. Työterveys, työsuojelu ja johto
varmistavat osaltaan, että työn tekeminen terveellisesti ja turvallisesti
mahdollistuu. Mielestäni työhyvinvointiin vaikuttavat
merkittävästi asioiden puheeksi ottaminen, asioihin puuttuminen,
ihmisen motivointi omaan itsehoitoon ja tilanteen muuttamiseen
sekä kuulluksi tuleminen. Lisäksi tärkeää olisi, että toimet
tapahtuisivat oikea-aikaisesti”, kertoo Sanna Rossi, Peurungan
työfysioterapeutti.

kuva

Työhyvinvoinnista puhuttaessa kannattaa hyvinvointia ja
terveyttä käsitellä kokonaisvaltaisesti yksittäisten tekijöiden
kuten kuormituksen tai työmäärän hallinnan sijaan. Fyysinen,
psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi sekä toiminta- ja työkyky
vaikuttavat kaikki toisiinsa. Lisäksi tärkeää on osaaminen ja
motivaatio työtä kohtaan.

Valittaessa vaikuttavia työhyvinvointipalveluita
tulisi tunnistaa työntekijälle sekä työyhteisölle
keskeisiä
kehittämiskohteita eri hyvinvoinnin osa-alueiden joukosta
sekä räätälöidä niihin sopivia keinoja hyvinvoinnin parantamiseksi.
Tähän tarpeeseen pyrimme vastaamaan moniammatillisesti
liki 60 terveydenhuollon ammattilaisemme voimin.

“Itse lähestyn työkykyä Työterveyslaitoksen Työkykytalon
kautta. Talon kolmessa alimmassa kerroksessa ihmisen henkilökohtaiset
voimavarat (fyysinen, sosiaalinen ja psyykkinen terveys
ja toimintakyky, ammatillinen osaaminen, omat henkilökohtaiset
elämänarvot, asenne/motivaatio työtä kohtaan), neljännessä
kerroksessa johtaminen, työyhteisö ja työolot. Olennaisesti
ihmisen työkykyyn vaikuttavat myös työkykytaloa
ympäröivät sosiaaliset verkostot sekä yhteiskunnan rakenteet
ja säännöt. Voisikin sanoa, että työkykyyn voidaan vaikuttaa
sekä yksilön omin toimin että myös työnantajan ja yhteiskunnan
taholta tulevin toimin yhteistyössä”, kertoo Satu Takkinen,
Peurungan psykologi.

kuva

Peurungan yrityksille suunnatut työhyvinvointipalvelut on
jaettu teemoittain viiteen eri aihepiiriin: henkinen hyvinvointi,
aktiivinen arki, tasapainoa ja hyvinvointia
elämään, yhteistyöstä voimaa ja motivaatiota sekä
voimaa ja harmoniaa luonnosta.
Kaikki teemat sisältävät
erilaisia kokonaisuuksia yksittäisistä työhyvinvointipäivistä
pidempi kestoisiin hyvinvointivalmennuksiin. Lisäksi tuotamme
monipuolisia ammatillisen kuntoutuksen palveluita, joiden
avulla pyritään parantamaan esimerkiksi työllistymistä sekä
työssä jaksamista. Lisätietoja saat Peurungan nettisivuilta sekä
myyntipalvelustamme.

Peurunka on esittelemässä työhyvinvoinnin ratkaisuja
Työhyvinvointi-messuilla Tampereella 13.–15.9.2022.
Tervetuloa osastolle juttelemaan!

Lisätietoja: peurunka.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden

Moka on lahja

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä niitä

Ei saa dropata tunnelmaa

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut ilmapiirin

Pomminpurkajan maanantai

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua? HR

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön