Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Älä palaa vanhaan!

Koronakevät laittoi yritykset omaksumaan nopealla aikataululla uusia käytäntöjä. Mitkä näistä kannattaa pitää jatkossakin?

Isot ja pienet digiloikat sekä etätyö ovat vaikuttaneet yritysten organisaatiokulttuuriin ja rakenteisiin. ”Nyt kannattaa pitää poikkeuskevään tuomista positiivisista muutoksista kiinni”, sanoo HR-johtaja Outi Tenhola-Matilainen.

”Olimme organisaationa loppupeleissä hyvin valmiita poikkeusjärjestelyihin. Meillä oli jo toimivat etätyökäytännöt, joita tarvitsi lähinnä tarkistaa koronatilanteeseen sopiviksi. Siirtyminen 100%:een etätyöhön meni mielettömän hyvin, henkilöstö lähti järjestelyihin mukaan hyvällä asenteella. Siitä meidän ihmiset ansaitsevat ison kiitoksen”, Tenhola-Matilainen kertoo.

Miten olla rohkeasti palaamatta vanhaan?

Tenhola-Matilainen kannustaa yrityksiä pohtimaan, olisiko tilapäisjärjestelyissä jotain, joka nostaisi organisaation toimintaa ja johtamista ihan uudelle tasolle.

Syksy tulee olemaan mielenkiintoista aikaa sen suhteen, millaisia toimistokäytänteitä yritykset lähtevät luomaan, kun on havaittu, että poikkeusajassa on kuitenkin paljon hyvää ja pitämisen arvoista. Viimeisen puolen vuoden aikana on opittu, että mikään vanhoista toimintatavoista ei ole kiveen hakattua.

”Kannattaa esimerkiksi miettiä, onko esimiehen jatkuva läsnäolo välttämätöntä tiimin onnistumiselle vai voisiko tähän löytyä joustavampia ratkaisuja. Tai nyt kun muutoksen myötä on monissa tiimeissä tiivistetty palaverikäytäntöjä niin voisiko näistä hyväksi koetuista lyhyistä palaverista pitää osin kiinni jatkossakin?”, Tenhola-Matilainen pohtii.

Silta, tilaa maksutun HR-tarpeiden kartoitus

Millä mielin syksyyn?

Vaikka etätyö sopii toisille hyvin, halu kasvokkaistapaamisiin ja kollegan näkemiselle on monella kova.

”Ennakoivat, selkeät ja läpinäkyvät järjestelyt ovat tässäkin kaikkien etu”, Tenhola-Matilainen sanoo.

”Uskon, että monessa organisaatiossa olisi esimerkiksi mahdollista sopia kullekin tiimille oma ’toimistopäivä’, jolloin pääsisi kohtaamaan livenä juuri niitä henkilöitä, jotka ovat oman työn kannalta tärkeimmät.”

HR-apua on tarjolla

Tenhola-Matilainen kertoo, että poikkeustilanne on nostanut mm. yhteydenottoja HR-palveluihin.

”Autamme yrityksiä palkanlaskentaan ja HR-asioihin liittyvissä kysymyksissä. Apua erilaisiin tilanteisiin kannattaa rohkeasti kysyä”, hän kannustaa.

Tutustu Siltaan ja jätä meille yhteydenottopyyntö!

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Pilvinatiivi palvelu henkilöstöhallintaan

Älykäs pilvipalvelu helpottaa ja nopeuttaa HR-sektorin toimintaa sekä tehostaa liiketoimintaa Oracle HCM Cloud on digitalisoitu pilvinatiivi HCM-järjestelmä, jossa hyödynnetään tekoälyä ja

Rekrytointi kaipaa sydämen sivistystä

Businesslike Oy Henkilöstöpalvelu jututti tunnekouluttaja, valmentaja, motivaatio- ja asennepuhuja Camilla Tuomista. Näkökulmaksi otettiin rekrytointi, sillä se on Businessliken toiminnan ytimessä. Välillä

Täsmäkoulutusta kellosta riippumatta

Sovelton hybridimallissa eri oppimismuodot yhdistyvät kattavaksi kokonaisuudeksi Osaamisvajeeseen kehitetyt koulutusratkaisut ovat monipuolistuneet osaamistarpeen pirstaloituessa. Muutos lähtee täsmätarpeeseen kehitetyistä ajasta ja paikasta

Saranen kasvattaa uutta osaamista

Rekrytoinnin näkökulman muutos vastaa kasvavien alojen osaajapulaan Osaamistarpeiden ennakointi ja rekrytoinnin aikajänteen pidentäminen ovat aiempaa tärkeämpiä, jotta kasvualoille saadaan uusia päteviä

Aitous on työnantajamielikuvan perusta

Hyvä työnantajamielikuva ja hakijakokemus syntyvät työntekijöiden ja -hakijoiden arvostuksesta Työssään viihtyvät työntekijälähettiläät luovat työnantajamielikuvaa kertoessaan sosiaalisessa mediassa työpaikan arjesta. Työntekijöitä ja

Täsmähaulla tuloksiin

Rekrytointi.com Osaajapankki törmäyttää työnantajat ja osaajat Kun yritykset etsivät taitavaa väkeä, kovat osaajat voivat olla kiven alla – tai siltä ainakin

Ankkuroi rekrytointi tarkempaan tietoon!

HR-dataa käytetään rekrytoinneissa yhä tehokkaammin – mutta katto on vielä kaukana, vakuuttaa Kirsi Laine Master Suomi Oy:stä. Esimerkiksi psykometriset testit, joissa

Hoivatyön muotoilusta lääke resurssipulaan

Helmihenkilöstön moniammatillisen asiantuntemuksen avulla kehitetään ratkaisuja, joissa huomioidaan organisaation kustannustehokkuus, työntekijän kompetenssit ja motivaatio sekä asiakaskokemus esimerkiksi kotihoidossa. Helmihenkilöstö Oy vastaa