Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Sponsoroitu

Danske Bankissa välähti: Henkilöstöpäivä alkaa virkeästi Nälkäpäivä-keräyksellä

Danske Bank tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden käyttää kolme palkallista työpäivää vuodessa vapaaehtoistehtäviin. Se on tilaisuus, jonka Seija ja Aino ovat käyttäneet mielellään Nälkäpäivä-keräykseen. Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys järjestetään taas 24.-26.9. Osallistu sinäkin!
Kuva: Joonas Brandt

”Merkitsemme kalenteriin keräyspäivän, ja jokainen saa valita moneksiko tunniksi osallistuu”, sanoo päätyösuojeluvaltuutettu Seija Gustafsson Danske Bankista.

Seija Gustafssonin ja pääluottamusmies Aino Huuhdin mielestä Punainen Risti on tehnyt keräykseen osallistuminen helpoksi. Heillä on tapana hakea keräyslippaat ja -liivit Helsingin keskustan keräyspisteeltä. 

Danske lahjoittaa kolme työpäivää vuodessa vapaaehtoistehtäviin

Yritys voi lahjoittaa Punaiselle Ristille rahaa ja työtekijöidensä aikaa. Danskella on pitkät perinteet hyväntekeväisyyden tekemisessä ja yhteistyöstä Punaisen Ristin kanssa. Naiset muistelevat, että keräyslippaita oli esillä pankkikonttoreissa jo silloin, kun Danske oli vielä Sampo ja konttoreissa kävi asiakkaita jonoksi asti.

Seijan ja Ainon työnantaja haluaa pankin olevan osa yhteiskuntaa ja kantaa osuutensa yhteisvastuusta. Siksi Danske Bank tarjoaa työtekijöilleen mahdollisuuden käyttää kolme palkallista työpäivää vuodessa vapaaehtoistehtäviin. Danskella on Pohjoismaissa 22 000 työntekijää, joista jokainen saa käyttää työaikaa vaikkapa oman maansa Punaisen Ristin avunsaajien hyväksi.

Lipaskeräys on avartava kokemus

Miltä lippaaseen kerääminen tuntui?

”Se on silmiä avaava kokemus, jota suosittelemme kaikille. Auttaa haluavat myös he, joilla on vähiten mistä antaa. Toivottavasti mahdollisimman moni lahjoittaa yritystensä kautta. Maailman tilanne on entistäkin pahempi”, Seija huomauttaa.

Nälkäpäivänä kerätään rahaa katastrofirahastoon

Moni ohikulkija haluaa tietää, minne hänen lahjoituksensa menee. Seija ja Aino osaavat vastata. Lahjoituksia käytetään kotimaassa, tulipaloissa ja monenlaisissa muissa kriiseissä. Ulkomailla autetaan katastrofeista ja konflikteista kärsiviä, esimerkiksi Gazan konfliktissa.

Parhaita kohtaamisia ovat ne, joissa lahjoittaja inspiroituu itsekin kerääjäksi ja käy hakemassa itselleen liivin ja lippaan lähimmältä keräyspisteeltä. 

Tule sinäkin tiimisi kanssa Nälkäpäivä-kerääjiksi 24.–26.9!

Kaipaatteko merkityksellistä tyhy-päivää tai ovatko vapaaehtoistunnit vielä käyttämättä? Tulkaa mukaan Nälkäpäivä-keräykseen!

Jokainen tunti, jonka tiimisi kerää, on merkityksellinen ja tuo konkreettista apua sekä maailmalle että kotimaahan. Kerätä voi niin pitkään kuin haluaa – vaikka tunnin työtauon ajan, tai koko päivän vapaaehtoistunteja käyttäen.

Uusimmat

Hybridityössä ratkaisee toteutustapa – ei etäpäivien määrä

Laajan kyselytutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että työntekijöiden hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen kannalta keskeistä ei ole etätyön määrä, vaan hybridityön käytännöt ja johtamistavat. Tulokset korostavat vuorovaikutusta tukevien käytänteiden, oikeudenmukaisiksi koettujen linjausten ja avoimen dialogin merkitystä hybridityössä.

Hybridityössä ratkaisee toteutustapa – ei etäpäivien määrä

Laajan kyselytutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että työntekijöiden hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen kannalta keskeistä ei ole etätyön määrä, vaan hybridityön käytännöt ja johtamistavat. Tulokset korostavat vuorovaikutusta tukevien käytänteiden, oikeudenmukaisiksi koettujen linjausten ja avoimen dialogin merkitystä hybridityössä.