Hyvinvointi
Työaika
Yrityskulttuuri

Kohti neljän tunnin työpäivää? - Neurotutkija tietää miten koville ihmisaivot joutuvat kiireessä

artikkelikuva: Kohti neljän tunnin työpäivää? - Neurotutkija tietää miten koville ihmisaivot joutuvat kiireessä

Erilaiset sähköiset tieto- ja viestintäjärjestelmät vyöryivät hyökyaallon lailla ihmisten arkea "helpottamaan". Töissä ihmiset naputtelivat puolen tunnin tarkkuudella tekemisiään ajanseurantajärjestelmään. Toiseen järjestelmään suunniteltiin tekemiset ja raportoitiin, tuliko niitä tehtyä vai mitä lopulta tehtiin. Sähköiset kokouskalenterit täyttivät asiantuntijoiden päivät tupla- ja triplavarauksilla. Sähköposti sotki lopullisesti monen elämän... Eripura alkoi levittää ilkeitä, tuhoavia lonkeroitaan aina vain laajemmin maan asukkaiden keskuuteen.

Yllä oleva pätkä on aivotutkija Kiti Müllerin blogista, jossa hän ruotii työelämän isoja ja pieniä kummallisuuksia. Samassa savotassa hän on kiinni myös virastoaikaan, sillä viimeiset pari vuotta Müller on ollut Nokia Technologies -yhtiön palkkalistoilla, yhtenä tulevaisuusguruna muiden joukossa. Mutta onko tulevaisuus sitten niin synkkä kuin joistakin Müllerin blogikirjoituksista voisi päätellä? Nujertaako "raportointihurmos" kohta viimeisenkin luovan kipinän maastamme?

Kapina kytee
Kun Müller saadaan lassottua haastatteluun aurinkoisena lokakuun päivänä Otaniemessä, hän onkin varsin optimistinen: kentältä tulee hiljaisia signaaleja, joiden mukaan ihmiset eivät suostu moiseen raporttirumbaan enää kauan "Ihmiset sanovat suoraan, että heillä on tärkeämpääkin tekemistä", Müller uskoo. Työntekijöiden lautasilla on nyt niin paljon, että yhtään metatyötä ei kaivata lisää. Müllerin mukaan kiire on myrkkyä työteholle ja luovuus karisee ensimmäisenä, kun stressi alkaa painaa päälle. Ainainen kiire haittaa muistia, aiheuttaa virheitä ja nostaa tapaturmien riskiä. Silloin ajellaan käsijarru päällä, vaikka kuinka painetaan kaasua. Müller toteaa, että tästä syystä esimerkiksi muodikas Multitasking on kaikkea muuta kuin tehokasta. Kyllähän vaikkapa 3-4 työtehtävää pystyy - ainakin jotenkuten - tekemään samanaikaisesti, mutta tulokset eivät mairittele. "Fiksumpaa olisi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, tehdä se hyvin ja siirtyä seuraavaan."

Burnoutin lyhyt (pitkä) historia
Müller syventyi aihepiiriin jo Työterveyslaitoksella perustamassaan Aivot ja työ -tutkimuskeskuksessa, jossa tutkailtiin, miten työtahti ja jatkuva tiedon tulva vaikuttavat vireyteen, muistiin ja kykyyn oppia. Lopputulema ei yllätä: nykyajan työ ei kuormita ruumista niin kuin vanhan maailman umpifyysinen vääntö, mutta voi rasittaa aivoja ja mieltä aivan liikaa.Yllätys sen sijaan saattaa olla, että nykyään painitaan aika pitkälle samojen teemojen kanssa kuin jo sata vuotta sitten. Müller kertoo, että 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa havahduttiin huomaamaan, että nelikymppiset uraohjukset uupuivat työn ääressä ja saivat hermoromahduksen. Stressin syitä ei tosin aina ihan ymmärretty: esimerkiksi 1930-luvulla Englannissa pohdittiin, että oireiden takana on uusien ja prameidentavaratalojen tavaranpaljous. "Pohjoismaat olivat itse asiassa edelläkävijöitä siinä, että alettiin puhua työn kuormittavuudesta ja siihen liittyvistä ongelmista", Müller tietää.

Ecce Homo
Mutta eikö tutkijaa sitten turhauta tämä satavuotinen sota, jossa seisotaan aina ja iänkaikkisesti samoissa juoksuhaudoissa? Sota kyllä jatkuu, Müller korjaa, mutta juoksuhaudat eivät ole enää niitä samoja. Itse asiassa jo Müllerin työuran aikana ne asiat, jotka aiheuttavat työperäistä stressiä, ovat muuttuneet moneen kertaan. "Se, että näitä teemoja mietitään yhä, kertoo jotain tärkeää ihmisenä olemisesta", Müller pohtii. Hänen mukaansa ihmisluontoon kuuluu pyrkimys jatkuvaan parantamiseen ja näin työelämäkin kehittyy aina vaan - vaikka välillä siltä ei tunnukaan. "Kuitenkin olemme esimerkiksi onnistuneet vähentämään työhön liittyviä tapaturmia dramaattisesti ja raskas fyysinen työ on väistynyt." Entä uskooko tutkija sitten robottien valtaavan tehtaiden lisäksi toimistot? - Müllerin mukaan automatisointi olisi ainakin tervetullutta tekemään ne alatason datankeräilyt ja käsittelyt, jotka nyt vievät vain liikaa käsipareja ja turruttavat mieliä. "Näin vapautuisi resursseja luovaan ongelmanratkaisuun."

Kellonkumartajat ry
Müller myös allekirjoittaa kansainvälisten tutkimusten havainnon, jonka mukaan luovaa ajatustyötä ei voi tehdä ’kahdeksasta neljään’ -meiningillä. "Luovaa työtä voi keskimäärin tehdä 4-6 tuntia päivässä. Silloinkin, kun työ oikein maittaa, kannattaa muistaa kohtuus. Yli 10 tunnin mittainen työpäivä ei tutkitusti enää ole tehokas", hän toteaa. Koko työaikakäsite on Müllerin mielestä jo vanhentunut. Työnantajienkin pitäisi oppia kyselemään tulosten perään, eikä laskea minuutteja. Työntekijäkin tosin voisi miettiä aikaa ja omaa suhdettaan siihen. Esimerkki: kun jollekin projektille asetetaan deadline viiden päivän päähän, löytyy aina se kaveri, jolle aika on liian lyhyt ja myös se kollega, jolle jää peräti luppoaikaakin. "On hyödyllistä oppia tunnistamaan oma työtapa", vinkkaa Müller, jonka tekemisen tahti tapaa ärhäköityä samalla kun projektin määräaika lähestyy. Oma lukunsa on myös työpaikoilla tapahtunut rankka palaverisaatio, jonka "ansiosta" työt katkeavat tuon tuostakin kun täytyy rientää taas uuteen kokoukseen. Müllerin mukaan ongelma alkaa kuitenkin olla "aika laajalti tiedostettu" ja monilla työpaikoilla mietitään, mitä turhille palavereille voisi tehdä.

Aikavyöhykkeiden ansassa
Isoissa kansainvälisissä yrityksissä uusin vitsaus on koto- ja konttoriperäinen jetlag, mikä tarkoittaa, että työntekijän biorytmit ovat sekaisin, vaikka tämä ei koskaan poistuisi omalta aikavyöhykkeeltään. Tämä onnistuu nykyään yllättävänkin helposti, jos samassa tiimissä on väkeä esimerkiksi USA:sta ja Japanista. "Jos joku joutuu heräämään videopalaveriin neljältä aamulla ja joku taas joutuu venyttämään päivää kohtuuttomasti, voidaan kysyä, että onko enää kenelläkään oikein puhtia palaverissa." Lisäksi biorytmit ovat siitä pirullisia, että kun ne sekoitetaan kunnolla, siitä seuraa kaikenlaisia harmeja diabeteksesta ylipainoon. Itse asiassa tiedon ylikuormitukseen liittyvä kognitiivinen stressi onkin yleensä helpompi rasti kuin toimistojetlagin kaltainen fysiologinen rääkki.

Hengaamisesta uutta henkeä
Millaisia työpaikkoja Müller itse haluaisi nähdä enemmän tulevaisuudessa? No, ainakin sellaisia, joissa kiire ei joka hetki näyki kintereitä, vaan välillä ehtii käydä morjestamassa kollegaa ja vaihtaa ajatuksia ilman sen suurempia tulostavoitteita."Tässä näennäisen päämäärättömässä "hengailussa" voi piillä suurten innovaatioiden siemen", Müller uskoo. "Spontaanien kohtaamisten myötä ihmiset saavat kokonaan uudenlaisia oivalluksia. Niitä ei voi pakottaa", hän toteaa. Müller on perin juurin kyllästynyt päivän tai parin "innovaatiopajoihin", jossa kellon tikittäessä kehitetään jotain perin juurin päräyttävää ja paradigmat räjäyttävää. Keltaisiin post it -lappuihin kyllä saadaan tuotettua tekstiä, mutta Einstein-tason keksinnöt harvoin syntyvät käskemällä. "Tämän tyyppisissä työpajoissa voidaan korkeintaan tuottaa jonkinlainen parannus johonkin jo olemassa olevaan - kokonaan uutta ei näin synny", Müller kuittaa.

Coolina kontrollissa
Mutta mennään vielä hetkeksi työpaikoille, kiireen valtakuntaan. Tulipaloja sammuttelemaan kyllästyneille Müllerillä on vinkki: kannattaa oppia priorisoimaan kylmän viileästi, sen enempää hötkyilemättä. "Kun joku uusi asia vaatii huomiota, pitää miettiä onko se todella sellainen, että siihen pitää tarttua heti." Toisaalta, silloin kun aivojen sisäisessä ruletissa pyörii tusinan verran erilaisia juttuja, harkintakykykin sakkaa eikä osata enää sanoa, mitkä ovat niitä olennaisia ja mitkä eivät. "Jos ei jaksa enää keskittyä, se on aika yleinen ylirasituksen oire." Myös työelämän ristiriitaiset vaatimukset saavat tutkijan näkemään punaista. Näistä pahimmasta päästä ovat "ole luova ja tehokas" -tyyliset mantrat. "Kyseessä on mahdoton yhtälö, sillä luovaan tilaan pääseminen ylipäänsä vaatii toimettomuutta, haahuilua."

Jätä ilmarakoja päivääsi
Sen varauksen Müller on valmis tekemään, että kovan työnteon lomassa voi kyllä tulla hyviä ideoita vastaan - mutta silloin tilanne on päällä niin tiukasti, että niihin ei kenties koskaan tartuta. "Parasta olisi, jos ideoiden kehittämiselle olisi jonkin verran tilaa myös toimeenpanovaiheen aikana." Müller näkisi mielellään enemmän "huokoisia työpäiviä", joissa kova duuni ja rento ideointi elävät ikään kuin symbioosissa. Müllerillä tulee marraskuussa täyteen kaksi vuotta Nokia Technologies -yksikössä ja kaikesta huomaa, että tutkija on elementissään. "Esimerkiksi työn tekeminen globaalissa toimintaympäristössä on kiehtova tutkimuskenttä", hän kertoo.

IT-kärjellä muutokseen
Lähes 25 vuotta sitten Työterveyslaitoksessa tutkijana aloittanut Müller nimeää digitalisaation suurimmaksi yksittäiseksi asiaksi, joka on muuttanut työnteon eri malleja ja mahdollisuuksia kuluneen neljännesvuosisadan aikana.

"Kesti aikansa ennen kuin informaatioteknologia kypsyi - ja sitten se tunki joka paikkaan", hän naurahtaa.

Vaikka Müllerin varsinainen palkkatyö löytyy Nokian teknologiayksiköstä, ei tutkijanainen silti ole tiedemaailmaa hylännyt - päinvastoin. Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston dosentti kouluttaa nuoria tutkijoita sillä silmällä, että tästä aivokapasiteetista suurempi osa saataisiin kanavoitua suomalaisen elinkeinoelämän palvelukseen.

"Kyllä firmoissakin on tohtoreille käyttöä."

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuva: Paul Charpentier




Seuraa HR viesti
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »