Työympäristö (akustiikka)

Pikapalaveri pyörillä?

artikkelikuva: Pikapalaveri pyörillä?

Smartblockin uusin malli Talktime. Toimistoissa halutaan nyt optimoida ihmisten kohtaamiset. Tähän markkinarakoon tähtää vuonna 2015 perustettu Smartblock Oy, jonka käyntikorttina on innovatiivinen Smartblock-tilaratkaisu.

Perustaja, luova johtaja Mikko Sarkkinen kertoo, että Smartblockit ovat Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja kompakteja, pyörillä liikkuvia kohtaamistiloja 1-6 hengelle.

”Smartblockit tarjoavat yksityisyyttä ja rauhaa konttorin hälinän ja hektisyyden keskellä. Samalla ne luovat erinomaiset puitteet monipuolisiin kohtaamisiin ja yksilötyöskentelyyn.”

Sarkkisen kesällä 2014 suunnittelema tilainnovaatio lähtee siitä, että työnteon pitää olla mobiilia ja joustavaa. ”Halusin tuotteen, joka on hyvännäköinen konttorimiljöössä, mutta samalla tehokas: se tukee modernia työntekoa mahdollisimman monella tavalla.”

Viisi vuotta myöhemmin tuhannet ihmiset käyttävät viikoittain Smartblockeja kolmella eri mantereella mm. avokonttoreissa, auloissa, asiakaspalvelupisteinä, kirjastoissa sekä oppilaitoksissa.

”Meillä on vientiä tällä hetkellä 12 maahan”, Sarkkinen kertoo. ”On ollut jännä havaita, miten käyttökulttuuri vaihtelee maasta maahan – markkinat kehittyvät hyvinkin eri lailla maasta riippuen.”

Sarkkinen myöntää, että kun tuote lanseerattiin, varsin paljon aikaa meni asiakkaan valistamiseen siitä, mikä Smartblock oikein on ja mitkä sen hyödyt ovat.

”Kalusteammattilaiset alkoivat ensimmäisenä tajuta, että liikuteltavuus ja monipuolisuus yhdessä on kova juttu”, hän muistelee alkutaivalta.

Smartblock Oy:n pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja toinen toimipiste Oulussa. Kaikki Smartblockit suunnitellaan ja valmistetaan yrityksen omassa tehtaassa Helsingissä, Malmin lentokentän kupeessa.

”Meidän uusi tuote – nimeltään Talktime – tuli ulos kesäkuussa”, kertoo Sarkkinen.

Teksti: Sami J. Anteroinen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä mieltä olit artikkelista?

Seuraa HR viesti




Seuraa HR viesti
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »