Tiimit, Yrityskulttuuri

Älä ulkoista motivaatiota!

Innostunut työntekijä on tuottava työmyyrä - eikä kaipaa porkkanaa saati keppiä

artikkelikuva: Älä ulkoista motivaatiota!

Työntekijän, työnantajan tai yhteiskunnallisen päättäjän kannattaa pohtia, onko työ sisäisesti vai ulkoisesti motivoitunutta. Sisäisesti "liekeissä" olevan työntekijän tehokkuus on nimittäin tutkimusten mukaan paljon kestävämmällä pohjalla kuin puhtaasti ulkoisesti motivoituneen suorittajan. Tutkimustulosten mukaan sisäinen motivaatio on myös hyväksi yksilölle itselleen ja hänen omalle hyvinvoinnille ja terveydelleen.

Motivaatiotutkija Frank Martela Helsingin yliopistosta ja Filosofian Akatemiasta uskoo, että Suomessa on paljon työpaikkoja, jotka ovat sisäistäneet ajatuksen sisäisestä otivaatiosta kasvun moottorina "todella hyvin".

"Nämä organisaatiot myös toteuttavat tätä ajatusta tavalla, joka on ihan kansainvälisestikin katsoen esimerkillistä", Martela toteaa ja lisää, että meillä on maassamme toi­mijoita, jotka ovat aivan globaalin kehityksen kovimmassa kärjessä.
"Samaan aikaan on myös aivan liian monia organisaa­ tioita, jotka ovat kaukana tästä ja jotka tästä syystä onnistuvat tukahduttamaan työntekijöidensä luovuuden ja innostuksen", tutkija harmittelee.

Martela kuitenkin uskoo ja toivoo, että kehityssuunta on myönteinen – ja että yhä useampi organisaatio ja johtaja alkaa todella sisäistää näitä teemoja. Kysymyksessä on kui­tenkin pitkälti uskonasia (ja toivon­), koska Martelan mukaan hänellä ei ole käytössään sellaista tutkimusdataa, josta trendin voisi todentaa suuntaan tai toiseen.

Kolmea en vaihda
Martela oli mukana tekemässä eduskunnan tulevaisuusvalio­ kunnan parin vuoden takaista motivaatioraporttia, jossa nimetään sisäisen motivaation kolme perustekijää: omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys (ja jos termit maistuvat liikaa moti­vaatioraportilta, voi vaihtaa ne termeihin "vapaus, virtaus ja vastuu").

Omaehtoisuus tarkoittaa ihmisen kokemusta siitä, että hän on vapaa päättämään itse tekemisistään. Omaehtoisessa toiminnassa tekeminen ei tunnu ulkoa ohjatulta, vaan motivaatio lähtee yksilön sisältä: hän kokee jonkun tietyn asian omakseen ja nauttii tekemisestä itsestään.

Koska autonomia lähtee yksilöstä itsestään, voidaan ajatella, että esimiehen on hankala sitä lisätä. Kapuloita rattaisiin pomo tosin kyllä pystyy heittämään: esimies voi hyvin helposti tuhota autonomian kokemuksen esimerkiksi mikromanageroi­ malla ja kääntämällä kontrollinupit kaakkoon.

Homma hanskassa
Kyvykkyys tarkoittaa yksilön kokemusta siitä, että hän osaa hommansa ja saa asioita aikaan. On myös sangen helppo nähdä, että ihmiset nauttivat enemmän sellaisesta tekemisestä jossa pärjäävät, kuin sellaisesta, jossa suoritus jatkuvasti tök­kii. Koettu kyvykkyys on myös selvässä yhteydessä parempaan lopputulokseen ja yksilön tuottavuuteen työpaikalla.

Esimerkiksi Filosofian Akatemian tutkija Lauri Järvilehto yhdistää kyvykkyyden tekemisessä koettuun flow­tilaan: ihmi­sen motivaatio on korkeimmillaan silloin, kun tekemisen haas­tetaso osuu ns. flow­kanavaan, jossa oma osaaminen ja haastetaso kohtaavat optimaalisella tavalla. Kun haastetta on liian vähän omaan osaamiseen nähden, yksilö tylsistyy. Kääntöpuolikin toki löytyy: liian haastava tehtävä ja jatkuvat epäonnistu­miset ahdistavat ja syövät sisäistä motivaatiota.

Anna hyvän kiertää
Yhteisöllisyys kumpuaa ihmisen perustavasta tarpeesta olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Motivaatiomme on vahvasti kytkök­sissä ympärillämme oleviin ihmisiin: kun koemme olevamme osa kannustavaa, turvallista ja lämminhenkistä yhteisöä, olemme parhaimmillamme.

Tutkijoiden mukaan myönteiset vuorovaikutuskokemukset kollegoiden ja pomon kanssa ovat merkittävässä asemassa, mikäli halutaan työntekijöiden kukoistavan. Hyvä työilmapiiri on erityisen tärkeää harmaanmustina hetkinä, jolloin mikään ei tunnu sujuvan.

Yhteisöllisyyteen liittyy myös kokemuksemme siitä, että pystymme tekemään hyvää toisille. Organisaatioissa onkin saatu hyviä tuloksia aikaan, kun työntekijöitä on motivoitu näyttä­ mällä heille ihan konkreettisesti, miten heidän tekemänsä työ hyödyttää toisia ihmisiä. Ihmiset haluavat nähdä, että omalla toiminnalla on myönteinen vaikutus ympärillä oleviin ihmisiin – myös työpaikalla.

Nuorta voimaa
Suomalaisissa yrityksissä on kyllä huomattu, että vanhoilla nuoteilla ei enää tahdo pärjätä. Töihin tulevat parikymppiset milleniaalit ovat eri rotua kuin vaikkapa suuret ikäluokat: duunilta halutaan – tilipussin lisäksi – mielekkäitä haasteita ja itsensä kehittämisen välineitä. Esimerkiksi Haaga­Helian koordinoimassa kolmivuotisessa Leading Passion ­hankkeessa pureudutaan nuorten työasenteisiin ja organisaatioiden innos­ tuksen johtamisen käytöntöihin.

Vuoden 2017 lopussa päättyvän hankkeen tavoitteena on nostaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä sekä etsiä uusia johtamismalleja. Passion­tuloksissa on ilmennyt, että vahva sisäinen motivaatio ja innostus työtä kohtaan linkittyvät vahvaan hallinnantunteeseen sekä kokemukseen siitä, että omaa työnkuvaa on mahdollista kehittää. Hallinnantunne on korkeimmillaan niillä yksilöillä, jotka ovat sisäisesti motivoituneita (huolimatta toisinaan kovastakin kiireen kokemuksesta).

Innostumisessa ei toimialarajoitteita
Passion­hankkeessa on myös ilahduttavasti huomattu, että sisäinen motivaatio ja innostus omaa työtä kohtaan ei ole vain tiettyjen alojen "oma juttu". Mielekkään työn ja autonomian kokemuksiin voi päästä käsiksi myös hyvinkin perinteisessä tuotantoympäristössä, jossa inhimilliset motivaatiotekijät on otettu huomioon.

Hankkeessa mukana oleva tutkija Reima Launonen Filoso­ fian Akatemiasta on todennut, että motivaatiota löytyy aina tilanteessa, jossa oikea ihminen on oikeassa tehtävässä. Tärkeässä roolissa on tällöin toki myös organisaatio, joka mahdollistaa sisäisen motivaation ja innostuksen esiinpääsemisen ja ylläpidon.

Omistajuus haltuun!
Passion­hankkeessa on huomattu, että työnkuvien vaatimukset painottavat tulevaisuudessa yhä enemmissä määrin työntekijöi­ den kykyä löytää itsenäisesti ratkaisuja ongelmiin sekä kykyä määrittää omia toimintatapojaan työn toteuttamiselle.

Sisäistä motivaatiota mittaavan IMQ-­mittarin tuottamat tulokset näyttävät, että vahva sisäinen motivaatio linkittyy työn­ tekijöiden omatoimisuuteen ja itseohjautuvaisuuteen. Mitä vah­vemmin yksilöt kokevat, että he löytävät merkitystä itse työn tekemisestä, sitä parempi perusta heillä on toimia oma­aloitteisesti ja itseohjautuvasti.

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuva: Filosofian Akatemia Oy




Seuraa HR viesti
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »